SDP valitsi Rinteen linjan

Antti Rinne, 51, valittiin Seinäjoella niukan enemmistön (257–243) turvin SDP:n puheenjohtajaksi. Rinteen ja Jutta Urpilaisen kamppailu oli repivä. Puolueväki jakautui kahtia, ja siitä jää haavoja.

Rinteen valinta oli ay-demareiden ja vähäväkisen väen vastaliike. Valinta oli linjavaali, vaikka Urpilaisen suurimmaksi syyksi usein luettiinkin huono vaalimenetys. Urpilaisen kuuden vuoden puheenjohtajakauden aikana SDP hävisi kaikki vaalit, osan tosin niukasti. Nyt kannatus makaa 15–16 prosentin tasossa.

Rinteen valinta ei ole pieni asia SDP:lle. Kyse on vallanvaihdosta, jossa pelattiin enemmästä kuin puheenjohtajan nimestä. Esimerkiksi pitkän linjan demarivaikuttaja Esko Ranto puhui Rinteen väen valtapelistä ja vallankaappauksesta.

Rinteen kannatusjoukot olivat tehneet kuukausia kovaa vaalityötä. Se kohdistui SDP:n nykyistä hallituspoliittista linjaa vastaan.

Rinteen kannatuksessa on mukana monia muitakin piirteitä. Se on toisaalta vastaliikettä globaalin talouden aiheuttamalle kotimaisen teollisuusduunarin ahdistukselle. Se on hyvinvointivaltiota rapauttavien talousongelmien tuskaa.

Siinä on myös kritiikkiä Urpilaisen naisvaltaiselle ministeriryhmälle. Ja siinä on ennen kaikkea kaipuuta menneisiin SDP:n mahtiaikoihin, jolloin puolue loi turvaisaa tunnetta kannattajilleen.

Rinne on nyt hahmo, jonka on täytettävä nämä toiveet. Tehtävä ei ole helppo, sillä kahdeksalla äänellä ratkennut vaali on osalle puolueväkeä traumaattinen asia. Istuvan puheenjohtajan kaataminen on poikkeuksellista.

Rinne edustaa muutosta. Kymmenissä puheenvuoroissa kannattajat kuvailivat värikkäästi muutoksen tarvetta. Mutta samaan aikaan Seinäjoen areenalla oli paljon myös Urpilaisen kannatusta. Urpilainen piti vahvan puheen puoluekokousväelle, mutta se ei riittänyt kääntämään enemmistöä enää hänen puolelleen.

SDP lähtee nyt viemään eteenpäin Rinteen linjaa. Puolue siirtyy ainakin vasemmalle, teollisuusduunarien suuntaan.

SDP:n perussuomalainen. Näin Rinnettä voisi kuvailla. Hän on pönäkkä ay-johtaja, joka taistelee kannattajiensa etujen puolesta.

Rinteen valinta kaventaa perussuomalaisten kannatusta. Toisaalta keskustalle, vihreille ja kokoomukselle se tuo lisää tilaa.

Puolueen sisällä Rinteen valinta luo epävarmuutta. Ministeriryhmässä vahvasti Urpilaista tukeneet Lauri Ihalainen, Krista Kiuru ja Susanna Huovinen voivat olla mietteliäitä. Silti olisi yllätys, jos Rinne vaihtaisi ministereitä. Toisaalta hänellä on paineita luoda oma joukkonsa ennen kevään eduskuntavaaleja.

Keskisuomalaisissa puoluekokousedustajissa oli Rinteen ja Urpilaisen kannatusta. Mielenkiintoisesti suurin osa miehistä oli Rinteen takana ja ainakin tukipuheenvuoroja käyttäneet naiset kannattivat Urpilaista.

Urpilainen oli vaalin jälkeen pettynyt. Hän sanoi uskoneensa valintaansa vielä lavalta lähtiessään.

Urpilainen jättää lähiviikkoina valtiovarainministerin paikan Rinteelle ja siirtyy rivikansanedustajaksi. Hän haluaa nyt nähdä sivusta, kun Rinne uutena johtajana toteuttaa linjaansa.