SDP:llä kova kaarti

Keskisuomalaiset sosiaalidemokraatit huokasivat lauantaina tyytyväisyyttään, kun lopulta selvisi, että työministeri Lauri Ihalainen lähtee eduskuntavaaleihin.

Nyt puolueella on monipuolinen ehdokaslista Keski-Suomessa. Pitkään näytti, että puolueelta puuttuu näkyvä ay-mies, mutta Ihalainen täyttää aukon suvereenisti.

Ihalainen on tällä kaudella uusimaalainen kansanedustaja ja ministeri. Hän siirtyi politiikkaan eläköidyttyään SAK:n johdosta. Ihalaisen kausi puheenjohtajana oli pitkä, 19 vuotta (1990–2009). Se sisälsi ensiksi maamme talouden laman ja sitten nousun.

Ihalainen on ollut konsensuspolitiikan takuumies mutta samalla vahva ammattiyhdistysliikkeen etujen ajaja. Häntä on kunnioitettu ja ehkä vähän pelättykin työnantajien ja porvaripoliitikkojen piireissä.

Pihtiputaalta lähtöisin olevana ja pohjoisessa Keski-Suomessa vapaillaan viihtyvänä Ihalainen tekee ehdokkuudellaan ehkä palvelusta syntymämaakunnalleen. Hänellä on kykyä ajaa maakuntamme asiaa. Ihalaisen puoliso Marja Puustinen on lähtöisin Jyväskylästä ja myös hän on erittäin Keski-Suomi -henkinen.

Ihalainen sähköisti tulevia vaaleja ja saa aikaan liikettä SDP:n vaaliväessä ja ehdokaskunnassa.

Keskisuomalaisen joulukuussa tekemä mielipidekysely (KSML-kysely) ennustaa sosiaalidemokraateille kahta kansanedustajan paikkaa ja 19,1 prosentin kannatusta. Nyt puolueella on vahvalla kampanjalla mahdollisuus kolmeen paikkaan. Se varmasti mietityttää perussuomalaisia ja keskustaa.

Ehdokkaiden kärkenä on Ihalaisen ohella kaksi vaikuttajanaista: peruspalveluministeri Susanna Huovinen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen. KSML-kyselyssä Huovinen oli suosituin ja Mäkinen tuli kakkosena.

Seuraavaksi eniten mainintoja sai jyväskyläläinen pitkän linjan poliitikko Tony Melville ja jämsäläinen kansanedustaja Tuula Peltonen. Peltosen kannatus oli KSML-kyselyssä hyvä, vaikka omasta puolueestaan hän on saanut muutakin kuin myötäkarvaan silittelyä. Vaaleihin paikalliskilpailijaksi tuli Jämsästä sairaanhoitaja Piritta Rantanen.

SDP:n listoilla oli toki ennen Ihalaistakin ay-ihmisiä eli neljä pääluottamusmiestä. Heitä ovat muuramelainen Arto Liikanen, äänekoskelainen Timo Pulli, jyväskyläläinen Jukka Hämäläinen ja pihtiputaalainen Ari Saastamoinen. Karstulalainen sähköasentaja, valtuutettu Juha Manni voi olla nosteessa. Sovellusasiantuntija, agrologi Raisa Kinnunen edustaa Petäjäveden suuntaa.

Tällä pääluottamusmiesrivistöllä demarit pyrkivät saamaan miehiä äänestämään ja vetämään takaisin perussuomalaisiin vuotaneita ääniä. Suurinta ottelua äänistä SDP käy juuri perussuomalaisten ja nukkuvien suuntaan.

Nuorta ehdokasväriä tuo jyväskyläläinen Jasmine Saloranta ja jyväskyläläinen opiskelijoiden liikuntaliiton puheenjohtaja Hanna Huumonen.

SDP on perinteisesti ollut vahva Keski-Suomessa. Nyt näyttää siltä, että huhtikuun 19. päivän vaaleihin puolue tulee täydellä voimalla.

Merkkiäkään uinahduksesta ei ole näkyvissä, vaikka valtakunnallisissa mittauksissa SDP:n kannatus on edelleen ollut vaisua.

Uusimmat

Kolumnit

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

Sami etsii paikkaansa perheessä ja koulussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.