Saako olla karnevaalit?

Ilkka Kulmala

Sinä yönä kansa otti jalat alleen ja valui kaduille. Ihmiset tuhlasivat hymyään, ääntään ja halauksiaan. Poskivärejä ja auton torvia he käyttivät 16 vuoden tarpeiksi.

Asfaltin routaisista railoista kohosivat sofistikoituneet päät, joiden piirteet muistuttivat lentopalloilija Mauno Koiviston karikatyyria. Kireissä kasvoissa sojottivat huulten kohdilla hyssyttelevät sormet. Pieniksi viivoiksi kaventuneita silmiä kärvensi paheksunta. Ei, tuo ei ole sopivaa. Älkää kiihkoilko, älkää vuodattako, älkää humaltuko itsestänne ja maastanne. Painuuka koteihinne. Huomenna on työpäivä.

Mutta ihmiset olivat auki, niin levällään yhdessä, että heiltä katosi kyky myötäillä kivetyksistä nousseita turmiolan tommin ikiaikaisia stereotypioita.

Ihmisten ei tarvinnut, ei enää, hävetä hyvää oloaan nurkkapöydässä, ajatella mukamas-älykkäästi tai totella ankeuttajia.

He saattoivat olla iloisia - ja toisiaan varten.

Karnevaalissaan edes rahtusen verran vapaampia.

SINÄ PÄIVÄNÄ Bratislavasta saapui kotiin urheilujoukkue.

Ylistyssanat, Hornetit ja Kauppatorit on jo käytetty. Aika näyttää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vyöry on vaarassa mennä ylitse, meneekin. Mutta entä sitten?

Onko se niin vaarallista?

Ollaanko nyt tekemisissä iloisen vai surullisen asian kanssa?

Sitä paitsi viileästikin arvioituna tämä joukkue oli summana merkillinen ja ainakin kaukalossa esimerkillinen. Sillä oli kaksi ominaisuutta, jotka eivät voi olla hapannaamallekaan pahaksi.

Leijonat oli lannistumaton. Ja se piti yhtä.

Huippu-urheilun muutostyöryhmä järjestää kokouksiaan. Kurttuotsaiset viisaat piirtävät päiväkaudet vaikeita mallejaan. Ehkä nyt olisi aika irrottaa katse hetkeksi kalvoista ja nähdä kiekkojoukkue, Kaisa Mäkäräinen, Minna Kauppi ja Matti Heikkinen.

Urheilu - myös huippu-urheilu - löytyy ihmisistä eikä teorioista.

SINÄ KEVÄÄNÄ Suomi oli repeämässä kahtia.

Kansa oli neuvoton. Pitääkö tukea ihmisiä muualta tai valtioita muualla? Vai olla tukematta? Maahanmuuttajat, tukipaketit, Nokian kolhut, ydinvoimat, köyhtyneet, rikastuneet ja populistit.

Hölmö olo. Tulisiko valtio sulkea vai avata?

Jääkiekon MM-kulta ei paina rakoja kiinni, ei, se ei saumaa asenneilmastoa. Ei sen tarvitsekaan.

Mutta maailmanmestaruus hämmentää. Sen se tekee hyvin. Valkoinen tai musta, hakkarainen tai wallinheimo, vihreys tai vauraus. Ei väliä. Tässä kohdassa saa nauraa samassa leirissä.

Toisaalta tämäkään hulluus ei yhdistä, koska se myös jakaa. On heitäkin, joille lätkähuuma lykkää myrkyn. Kendo on puhunut. Jääkiekon ylivalta on sementoitu.

Otan osaa. On tässä, hittolainen, sietämistä.

SINÄ SEURAAVANA iltana katselen Kauppatorin mielettömyyttä. Hymyilen sisäänpäin, kuten minun ikäisilläni suomalaisilla tapana on.

Totean, että tässä ei ole mitään järkeä, ei mittasuhteita, ei tolkun hiventäkään. Juuri siksi olo on niin muikea ja huvittunut.

Vieressä huutaa poika, jonka naama on sinivalkoinen. Hän on kiihkeä ja suomalainen, mutta ei vaikuta vaaralliselta. Tuskin hän lähtee luomaan Suur-Suomea - edes jääkiekon toisen maailmanmestaruuden jälkeen.

Katselen ja virnistän wallanderina.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka valtakunnan kaikkitietävät besserwisserit onnistuvat lyömään tältäkin tunnelmalta jalat alta.

ilkka.kulmala@keskisuomalainen.fi

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.