Sain ystävältä kirjeen 1997 – nyt jo vastasin

Kirjoitin kirjeen. Perinteisen kirjeen kynällä paperille. Taittelin sen kirjekuoreen. Tuntui erityiseltä pudottaa se postilaatikkoon.

Se oli vastauskirje ystävälleni. Sain häneltä postia 1997.

”Anteeksi, että vastaaminen kesti”, pahoittelin. Tällä vuosituhannella olen kirjoittanut vain muutamia, yksittäisiä kirjeitä.

Aikoinaan olin ahkerasti kirjeenvaihdossa. Se oli sitä aikaa, kun postimerkit nuolaistiin kiinni. Sitten tulivat tarrat ja sen piti muuttaa kaikki käteväksi, mutta todellisuudessa kirjeistä on tullut uhanalaisia juuri tarrapostimerkkien aikakaudella.

Käteväksi on tullut sähköisten viestien lähettäminen. Tai lähettämättä jättäminen.

En tunne ketään, joka tarttuisi kynään, ainakaan säännöllisesti.

Nuorille lukijoille tiedoksi, että kirjeellä tarkoitetaan kirjallista viestiä. Kun posti kulkee ystävien tai toisiinsa rakastuneiden välillä, kirjeen sävy on tyypillisesti henkilökohtainen. Siinä juuri piilee (tai siis piili) kirjeen vetovoima.

Muistan sen poltteen postilaatikolle mennessä.

Nykyisin päiväposti tuo pääasiassa laskuja ja asiakirjoja – ja niistäkin yhä useampi itse asiassa kolahtaa sähköpostiin.

”Toivottavasti saat selvää käsialastani.”

”Käyn syömässä. Jatkan kirjoittamista kohta.”

Sukelsin viime vuosituhannelle ja luin saamiani kirjeitä. Muistin, millaisia välihuomioita kirjeisiin tehtiin.

”Pitää vaihtaa kynää.”

Kirjepaperiin tulleet kaakaotahrat selitettiin. Sähköpostiin niitä ei jää, valitettavasti.

Lukemissani vanhoissa kirjeissä milteipä kiinnostavimpia olivat kohdat, jotka oli sutattu.

Sähköpostia tai someviestiä voi muokata. Toisaalta niissä suositaan vapaata, spontaania kirjoitustyyliä. Perinteiset kirjeet ovat huolitellumpia. Niille annetaan (tai siis annettiin) aikaa.

Kaipaan kirjeiden maailmaa.

Sitä, kuinka kirjoitan yölampun valossa riemuja suuremmiksi ja kipuja pienemmiksi.

Sitä, että avaan tärkeän kirjeen heti postilaatikoilla ja alan lukea sitä matkalla lukemaan sitä.

Miksi hylkäsin kirjeet? Miksi moni muukin?

Jospa tässä asiassa lymyilisi uudenvuodenlupaukseni.

Sitä paitsi aina kun kuulen ulkopuolisena yritysten yt-neuvotteluista, kaikista niistä juuri Postin yt:t menevät eniten tunteisiini. Ehkäpä tartun kynään ja teen oman osuuteni postinkantajien työpaikkojen säilyttämiseksi.

Ensin vain pitää haalia kokoon ihmisten postiosoitteita. Ostin sitä varten jo muistikirjan.

Perjantaina ystävälleni lähettämäni kirje lienee perillä huomenna maanantaina.

Kirjeille tyypillisesti käsialani oli aluksi pientä ja rivit suoria. Loppua kohti ote kirposi. Toisaalta kirjoitustyylissä ja avoimuudessa aloin vasta päästä vauhtiin.

Kirjeeseen eksyi vuosilukuvirhe. Mutta niinhän vuoden ensimmäiseen kirjeeseen kuuluu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.