Saisimmeko lempeitä sanoja

Levylautakunta on yksi Radio Suomen veteraaniohjelmista. Marraskuussa se päästettiin ilmoille 300. kerran, joten koska jokaisessa ohjelmassa ruoditaan puolenkymmentä biisiä, arvionsa on saanut 1 500 kulloisenkin lautakunnan lähetysaikaan uudehkoa kappaletta.

Ohjelmaan on otettu aina mukaan niin tunnettujen kuin tuntemattomampienkin lauluntekijöiden tuotoksia. Huomenna Levylautakunnalla on loppiaisen kunniaksi välipäivä, mutta viikon kuluttua lauantaina palataan normaaliin kello 13.02.

Kun ohjelmasarja alkoi, se kuulosti raikkaalta ja leppoisalta. Ihan ääneen ihmettelin silloin, miten kiva sitä oli kuunnella lauantaipuuhien lomassa, sillä arvosteluraati etsi kaikesta jotain hyvää ja kivaa sanottavaa.

Musiikkiin pätee sama kuin meihin ihmisiinkin: kaikista löytyy jotain hyvää.

Mutta eikös mitä. Vuosien mittaan Levylautakuntakin perus- ja vaihtuvine jäsenineen on langennut asiantuntijoiden perussyntiin.

Yhä useammin tuntuu, että tätäkin ohjelmaa tekevät musiikin ammattilaiset ja ammattilaisarvostelijat enemmän toisilleen kuin taviskuuntelijoille. Jokainen haluaa päteä ja näyttää toisilleen erinomaisuuttaan ja osaamistaan.

Hei, me halutaan ymmärtäväistä analyysia, kivoja huomioita, ei virheiden ja ongelmien kaivelua. Jokaisen sävellyksen, sanoituksen, esityksen olisi voinut tehdä paremmin, mutta säästäkää ilkeämielinen viisautenne keskinäisten kehumisten kerhoihinne!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.