Sami ja Osku

Jyväskylästä tulee muuten hienoja miehiä. No, eihän se nyt varsinaisesti ole uutinen, mutta jotenkin Kalevan kisojen lauantaipäivä muistutti asiasta.

Nyt puhutaan erityisesti kahdesta miehestä. Sanotaan heitä vaikka Samiksi ja Oskuksi. He olivat minun silmissäni toiseksi viimeisen kilpailupäivän tähdet, vaikka Porin stadionilla esiintyi myös joitain pitkämäkiä ja ruuskasia.

Ensiksi tämä Sami. Joka lajin – tai ainakin kymmenen lajin – taitaja. Lauantai ja sunnuntain aikana hän taiteilee ilmoituksensa mukaan viimeistä kertaa Kalevan kisoissa.

Ikävä tulee. Sami on kovan tason urheilija, on Suomen mestari. Mutta ennen kaikkea Sami on ihailtavan hieno persoona. Aina ystävällinen ja vilpitön. Haastattelutilanteissa Sami on ollut aidosti kiinnostunut jopa toimittajan elämästä, vaikka siinä ei mitään mielenkiintoista olekaan.

Sami on myös erittäin älykäs ihminen. On helppoa ennustaa, että urheilu-uran päättymisen jälkeen Sami ei jää tyhjän päälle. Päinvastoin, olen varma, että siviiliurasta tulee ainakin yhtä komea kuin urheilu-urasta.

Hyvää matkaa, Sami.

Sitten on Osku. Hän ilmoitti vuosi sitten pala kurkussa, että huippusatsaus urheiluun on ohi. Se hetki on jäänyt mieleen. Se kertoo paljon Oskusta. Hän urheilee ja elää vahvalla tunteella. Ja on siksi ihailtavan hieno persoona.

Oskua ei ole tarvinnut ikävöidä. Eihän hän ole osannut eikä tietenkään edes halunnut urheilua jättää. Hipposhallissa Osku on yhä vakiokasvo, ja Kalevan kisoissa kimmoisa kaveri hyppeli liki vanhaan malliin.

Osku höntsää yleisurheilua, kuten hän itse asian jo vuosi sitten muotoili. Kalevan kisoihin osallistuminen liittyy kuulemma valmentajatutkintoon ja Oskun itsensä mukaan tulos ei ole uutisoinnin arvoinen. Sunnuntain finaalissa asia nähdään, en yllättyisi uutiskynnyksen ylittymisestä.

Höntsääminen on mainio juttu. Ei Osku toki ole ainoa lajiaan, mutta lisää heitä kaivattaisiin. SM-kilpailu ei ole haudanvakava asia.

Kentillä tavataan, Osku.

Otetaanpa sitten sukunimetkin käyttöön. Sami Itani ja Osku Torro ovat melko erilaisia persoonia, mutta yksi asia heitä yhdistää urheilun, hienouden ja JKU:n asusteiden lisäksi. Se, että he olisivat kenties ansainneet enemmän.

Itani teki vaativassa lajissa vakuuttavan uran. Kansainvälinen huipputaso jäi kuitenkin saavuttamatta. Paremmassa maailmassa Itanilla olisi ollut enemmän terveitä päiviä. Silloin hänestä olisi tullut 8 000 pisteen ottelija ja arvokisojen vakiokasvo. Sen Itani olisi totta totisesti ansainnut.

Torro taas pääsi muutaman kerran sellaisiin korkeuksiin, joista tuskin itsekään unelmoi aloittaessaan urheilijaelämän. Muutaman kerran yli 230:n korkeudella leijaillessaan hän pääsi kokemaan, miltä tuntuu kansainvälinen tulostaso. Mutta paremmassa maailmassa Torro olisi saanut ainakin yhden huippuonnistumisen arvokisoissa. Sen Torro olisi totta totisesti ansainnut.

Mutta ehkäpä kaikkea ei vain voi saada. Jotain jää aina puuttumaan myös hienoilta jyväskyläläismiehiltä.