Sarjahimo ei kelloa katso

Primetime, eli paras lähetysaika noin kello 19–22, on yhä tv-katsojakilpailun ykkösareena. Primetimen merkitys fiktiivisten tv-sarjojen suhteen on kuitenkin vähentynyt.

Suuria kansanjoukkoja yhdistäviä käsikirjoitettuja draamasarjoja on yhä harvemmassa. Kotimainen draama on säännön poikkeus. Sen tuottaminen on sen verran kallista, että tähtäimen on pakko olla primetimen katsojamassoissa.

Olen huomannut viime aikoina kirjoittavani usein ulkomaisesta fiktiivisestä draamasarjasta, joka alkaa aikaisintaan kello 22.30. Tänään MTV3:lla alkava humoristinen rikosdraama Backstrom on ilmiöstä hyvä esimerkki. Viihdyttävä ja suurille kansanjoukoille sisältönsä puolesta sopiva sarja alkaa vasta kello 23.30.

American Horror Storyn uudet jaksot alkoivat eilen samaan aikaan.

Kauhuelementtien vuoksi sarja ei tosin vetoa samalla tavalla koko kansaan.

Uusilla tilannekomedioilla on kaksi lähetysaikamahdollisuutta: iltapäivä ja myöhäisilta. Viime lauantaina MTV3:n uusi sitcom Weird Loners alkoi vasta puolen yön jälkeen. Mutta jos komedia on ”ikuisuussarja” (esim. Frendit ja Simpsonit), se on ikään kuin perinyt hyvän lähetysajan vanhalla menestyksellään.

Sääntöön on toki poik–keuksia. Aina silloin tällöin uusi amerikkalaissarja yhä alkaa kello 21, tai siinä hujakoilla. Kuten Rosewood äskettäin Foxilla.

Ylellä on mahdollisuus hyödyntää epäkaupallista luonnettaan tässäkin asiassa. Viime keskiviikon kunnianhimoinen hakkerijännäri Mr. Robot alkoi TV 2:lla kello 21. Yle nosti rohkeasti laatusarjan esiin hyvällä lähetysajalla, vaikka Mr. Robot ei sisältönsä ja tyylinsä vuoksi valtavaa yleisöä kerää. (Harmi sinällään.)

Tv-kanavat ovat aivan oikeassa. Lähetysaika ei ole niin merkittävä asia kuin aiemmin. Nettipalveluissa sarjan voi katsoa milloin tahansa. Myös tallentaminen on hyvin helppoa.

Kaukana ei ole aika, jolloin tv-ohjelmien päivittäinen lukujärjestys kuuluu kokonaan menneisyyteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.