Sarkomaa näytti, mikä on vanhemman osa

Viikko ei tuonut kannustavia uutisia perheellisille tai perhettä haluaville, kunnianhimoisille naisille.

Ensin tuli julki, että tasa-arvovaltuutetun toimisto saa yhä enemmän yhteydenottoja syrjinnästä raskauden takia. Seuraavana päivänä Väestöliitto kertoi, että joka kolmas nuori nainen pelkää lapsen heikentävän mahdollisuuksiaan työelämässä.

Torstaina taas ilmoitti erostaan opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.), äitiyteen vedoten.

Uutiset nostattivat tuskan hien. Jumalauta, tämäkö on yhä naisen ja äidin osa?

Sarkomaa ei ole ollut hallituksen ainoa ministeri, jolla on pieniä lapsia. Ympäristöministeri Paula Lehtomäellä (kesk.), peruspalveluministeri Paula Risikolla (kok.), valtiovarainministeri Jyrki Kataisella (kok.), kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilla (rkp.), hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemellä (kesk.), viestintäministeri Suvi Lindenillä (kok.) ja ulkoministeri Alexander Stubbilla (kok.) on 2000-luvulla syntyneitä lapsia.

Kuten nykyään on yhä yleisempää, myös hallituksessa korkeaan asemaan päässeillä, miehilläkin, on haasteisiin tottuneet, koulutetut puolisot. Esimerkiksi Sarkomaan puoliso Kim Ruokonen työskentelee Pohjolan johtotehtävissä, Wallinin vaimo Elina Pirjatanniemi on oikeustieteen tohtori ja Stubbin vaimo Suzanne Innes-Stubb asianajaja.

Sarkomaalta, Lehtomäeltä, Risikolta ja Lindeniltä on toistuvasti kysytty, kuinka he yhdistävät työn ja vanhemmuuden. Miesten korkea asema, isyyden arvo ja naispuolison joustaminen ei edelleenkään nosta vastaavaa keskustelua.

Epäilemmekö koskaan, voiko 3-vuotiaan Saaran isä Jyrki toimia tehtävässään ilman, että hänen lapsensa kärsii? Entä kuinka paljon ulkoministeri ja kestävyysurheilija Alexander on läsnä 7-vuotiaan Emilien ja 4-vuotiaan Oliverin arjessa?

Kuinka usein mies luopuu työstään perheensä vuoksi? Kuinka usein puoliso, jos hän on nainen, joustaa?

Miten suhtautuisimme Kim Ruokosen uraan ja MBA-tutkinnon suorittamiseen, jos hän olisi nainen ja Sarkomaa mies?

Sarkomaan tapauksesta janaisten pohdinnasta yhdistää työ ja äitiys on helppo vetää herne nenään yleisellä tasolla. Vaikeampaa on myöntää, että Sarkomaan valintaa ja naisten pelkoja on myös helppo ymmärtää.

Enää - onneksi - kaikilla työpaikoilla ongelma ei ole se, etteikö tuleva tai nykyinen äiti voisi päästä lasikaton tuolle puolen. Ongelma on, haluaako hän olla siellä.

Kaikille ei riitä se, että lapset voivat olla onnellisia monenlaisten hoitojärjestelyjen avulla ja että puoliso pysyy rinnalla, vaikka yhteistä aikaa olisi vähän. Toiset haluavat olla lastensa ja puolisonsakin kanssa itse enemmän.

On fakta, että tämä ei onnistu yhtä hyvin kaikissa töissä olivat työjärjestelyt ja työnantaja kuinka joustavia tahansa. Ja kun on kyse omasta elämästä, ei loputtomiin jaksa kantaa vastuuta siitäkään, että kaikissa tehtävissä pitäisi periaatteessa olla ihmisiä erilaisista elämäntilanteista.

Onko äidin osa siis yhä todeta, ettei pienten lasten ja vaativan työn yhdistäminen aina onnistu? Ei ole. Se on joskus vanhemman osa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistuottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.