Se on joko paholainen tai kylpytakki

Suomen kirkoissa tapahtuu. Demonivasara Pirkko Jalovaaran uskontulkinta on liian väkevää väljähtynyttä tapakristillisyyttä suosiville. Heille, jotka käyvät herran huoneessa lähinnä häissä ja hautajaisissa, eivät puheet demoneista ja pahoista hengistä istu pirtaan.

Luterilainen johto kiskoo vaivaantuneena lipereitään. Jalovaara kun ei ole väärässä hurmoksessaan, vaan horinat hulluiksi tekevistä pahoista hengistä on settiä suoraan pyhän kirjan sivuilta. Miten kieltää tosiasiat vieraannuttamatta suurinta ja merkittävintä teologista demografiaa: välinpitämättömiä, mutta kirkollisverotuloja kannattelevaa enemmistöä?

 

Kotimaa24-sivustolla hengen asioista perillä oleva vapaa toimittaja Janne Villa piehtaroi ironiassa peräänkuuluttamalla ”raittiin uskon lisäksi terveen järjen käyttöä”.

Miten tähän istuu se, että poimitaan Raamatusta itselle sopivat periaatteet ja vaietaan sairaimmista säännöistä – kuten vaikka Mooseksen ohjeesta, jonka mukaan aviorikoksen rangaistus on kuolema?

Miksi Jalovaaran henkiparantaminen on hullujen hommaa, mutta kirkon alati harjoittama sairaiden puolesta rukoilu ei? Miten se nyt on, parantaako lyriikan hokeminen vai ei?

Eikä Jalovaara itsekään noudata paukuttamaansa kirjaa, joka sanoo selkeästi, että naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa.

Miten on mahdollista, että Raamattu on yhtä aikaa pyhä kirja ja totuus, mutta myös avoin tulkinnoille ja sen sääntöjä voi olla noudattamatta, jos huvittaa?

 

Vuonna 2010 yhdysvaltalaisessa Pew Research Centerin tutkimuksessa kävi ilmi, että parhaiten uskontoja tuntevat ateistit, juutalaiset ja mormonit. Protestantit pärjäsivät huomattavasti heikommin.

Suurille massoille on yhdentekevää, mitä pyhissä teksteissä lukee, kunhan se pikku Jorma-Kristiina kastetaan siinä söpössä kappelissa. Kun ei tiedä, millaiseen sopimukseen on allekirjoituksensa raapustanut, ei sitä tarvitse sen kummemmin miettiä. Eikä siinä mitään, kirkolle kelpaavat veromyntit, kävit palveluksissa eli et.

Siksi monille tulee yllätyksenä se, että Jalovaaran kaltaiset noidanhaistajat ovatkin lähempänä Jahven sanaa kuin itse paavi. Ongelma onkin siinä, että miten sovittaa nykypäivään kirja, joka kertoo yksityiskohtaisesti riivaajista ja pahoista hengistä?

Kun sivistyksen valon muistaa naksauttaa päälle, onkin pimeydessä vaaninut mörkö tuolin selkämykselle unohtunut kylpytakki.

 

Yksittäisiä latvarosoja on piisannut maailman sivu. Merkillisempää on se, miten nämä kovaääniset profeetat saavat niin monet mukaan hurmokselliseen huojuntaan. Jalovaarankin kokouksissa elämöineet ovat oletettavasti kaikki saaneet peruskoulutuksen.

Mutta tiedolla harvoin tekee mitään, jos sitä ei osaa soveltaa. Vaikka kaaleihimme survotaan koulussa koko maailman makuukulma, ei kriittiseen ajatteluun tai alati monimutkaistuvan maailman hahmottamiseen uhrata kovinkaan montaa oppituntia.

 

Unelmoin maailmasta, jossa tenaville opetetaan juurta jaksaen kykyä olla nielemättä kaikkea mitä internet, konsultit tai demonienmanaajat heille tuputtavat, mutta samalla ymmärrystä käsittää mihin tutkittu tieto perustuu.

Mielipiteet eivät ole faktoja. Jos luet jotakin netistä tai kuulet saarnastuolista, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että se on totta.

Periaate koskee myös tätä kolumnia. Ajattele itse – ja ennen kaikkea: ajattele, hyvä ihminen.