Seiskaluokalla äkkipysähdys

Kun lapsi aloittaa ensimmäisen luokkansa koulussa, ovat vanhemmat tiiviisti tukena suuressa elämänmuutoksessa – ja niin on tietysti myös koulu. Koulu pitää alusta lähtien ahkerasti yhteyttä vanhempiin ja vanhemmat kouluun.

Vanhemmat tuntevat lapsensa opettajat hyvin ja usein myös luokkakavereiden vanhemmat. Monissa tapauksissa koululaisten vanhemmat pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa erilaisten yhteisten kokoontumisten ja internetin välityksellä.

Yhteydenpito sinkoilee parhaillaan hyvinkin vilkkaasti ja luontevasti. Yhteyttä ei siis pidetä vain ongelmien ratkomiseksi.

Tätä yhteisöllistä puuhakkuutta jatkuu jotakuinkin koko alakoulun ajan.

Kunnes tulee äkkipysähdys.

Lapsen koulukaverit vaihtuvat ja opettajat myös. Opettajia tulee rutkasti lisää, eivätkä vanhemmat tunne heitä. Useimpia opettajia vanhemmat eivät koskaan edes tapaa naamatusten. Uusien luokkakavereiden vanhempiin ei ole mitään yhteyttä.

Lapsi on siis siirtynyt alakoulusta yläkouluun 7. luokalle.

On merkillistä, että yläkouluun siirryttäessä muutos on näin dramaattinen. Aivan kuin teinin elämässä ei juuri siihen aikaan tapahtuisi paljon muutakin kuohuttavaa, kun murrosikä puskee läpi voimalla.

Toki koulusta pidetään Wilma-verkon kautta yhteyttä vanhempiin ja joitakin vanhempainiltoja pidetään. Jokunen vanhempi sinne saattaa saapuakin. Yhteydenpito on vilkasta vain, jos lapsen koulunkäynnissä on jotain ongelmia.

Alakoulun ja yläkoulun muutoksen jyrkkyyttä on kummastellut myös sosiologi Tommi Hoikkala, 60, joka tutkijana vietti muutama vuosi sitten kokonaisen lukuvuoden yläkoulussa oppilaana.

Hän on ihmetellyt sitä, miksi luokanopettajat juuri tuossa herkässä vaiheessa katoavat kokonaan nuorten elämästä ja tilalle tulee joukko aineenopettajia.

Hoikkala arvioi, että järjestelyllä on historialliset – ei siis pedagogiset eikä kehityspsykologiset – syynsä. Jako alakoulun luokanopettajiin ja yläkoulun aineenopettajiin juontaa Hoikkalan mukaan siitä, että peruskoulu-uudistusta tehtäessä vanhan oppikoulun opettajien paikat piti turvata aineenopettajajärjestelmällä.

Murrosikäisen nuoren tarpeisiin käytäntö ei vastaa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Yläkouluun siirtymisen haasteisiin on kiinnittänyt huomiota myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Liitto käynnistää ensi kertaa Hyvä alku yläkouluun -kampanjan, jossa kaikille seitsemäsluokkalaisten vanhemmille lähetään kirje muistuttamaan vanhempien tuen tärkeydestä. Kirjeitä lähtee 58 000. Liitto muistuttaa, että vaikka nuori ottaakin jo tilaa itsenäistyäkseen, ovat vanhempien läsnäolo ja kiinnostus nuorelle välttämättömän tärkeitä.

Suurin osa vanhemmista varmasti onkin tätä mieltä. Silti yläkoulun vanhempainiltoihin ilmestyy vain kourallinen vanhempia – yleensä niitä, joiden nuorilla koulu menee sujuvasti.

Yläkoulussa on olemassa jonkinlainen kirjoittamaton sääntö, että mitäpä sitä suotta yhteyttä pitämään puolin jos toisin, jos homma toimii – lapsethan ovat jo niin isoja. Jos homma ei toimi, yhteyttä otetaan vain silloin – puolin ja toisin.

Yläkoulujen kirjoittamaton sääntö jättää nuoren selviytymään ikään kuin omin voimin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.