Sentti ajatuksista, te katujen miehet

Tapahtui Jyväskylän Kauppakadulla hiljattain: painavien aamujen kuluttamalta näyttävä mies pyörii aurinkoisella Kauppakadulla. Mies kävelee käsi ojossa ihmisen luota toisen tykö, kysyy lanttia, olisiko jeesata parilla kolikolla. Mies kerjää rahaa.

Mies kohtaa eitä ja ohituksia, kunnes voittajansa: "Älä tule tähän, mene pois, pois siitä, tässä on semmonen porukka, että sulla ei ole tähän mitään asiaa."

Nelikymppinen, edellistä siistimmin ja kalliimmin pukeutunut mies on punoituksesta päätellen nauttinut viinansa hänkin.

Ensimmäinen mies on nöyrä ja kohtelias, jälkimmäinen ainoastaan ylemmyydentuntoinen ja aggressiivinen.

ALKOHOLISMI on suomalaisen kulttuurin kansantauti numero yksi. Minun lähipiirissäni on alkoholisteja, hyvin todennäköisesti myös sinun. Koko kulttuurimme suhtautuminen aiheeseen on hämmentävän kaksinaismoralistinen: railakas alkoholinkäyttö on normi ja raittius epäilyttävä poikkeus, emmekä kerta kaikkiaan pysty näkemään alkoholia minään muuna kuin silmittömän ryyppäämisen välineenä.

Hys hys, poissa silmistä on poissa mielestä.

On puhuttu paljon siitä, ettei valtion pitäisi kustantaa itseaiheutettujen sairauksien hoitoa. Alkoholismikin voidaan tietenkin viime kädessä palauttaa yksilön tekemiin valintoihin, mutta ratkaisut saavat pohjansa yhteisöstä. Mikä on itse aiheutettua?

OLEN VIERAILLUT viime viikkoina Jyväskylän Katulähetys ry:n asumisyksiköissä ja keskustellut siellä asuvien ihmisten kanssa. Monilla heistä on taustallaan vakavia päihdeongelmia, asunnottomuutta, ja käytännössä kaikkia yhdistävänä tekijänä on yhteiskunnan rattaista syrjäytyminen.

Mietin sitä, kun näin nelikymppisen miehen nöyryyttävän ehkä ikäistään, heikommin pärjännyttä keskellä vilkkainta Jyväskylää.

En toki sano, että kerjääjälle pitäisi antaa rahaa ja ymmärrän, että remuavat sakit aiheuttavat pelkoa. Mutta miksi kohteliaasti rahaa pyytävää pitää alistaa?

Rahan kerjääminen tuntemattomalta on äärimmäinen nöyryytys. Kuinka heikko on ihmisen itsetunto, jos sitä on pönkitettävä kyykyttämällä heikommassa asemassa olevaa?

MITÄ MIETITTE, te kaksi miestä kadulta?

Ehkä jälkimmäinen sisimmässään tietää totuuden. Että hänen 3000 euron kuukausipalkkansa ja toisen tyhjänä ojennetun käden erottaa vain jokunen yksittäinen valinta, hiukan tasaisempi tausta, vähän suotuisammat olosuhteet. Lopulta tuuri.

Emme tajua ajatella, että kadulla hoippuvat juopot ovat ihmisiä, joilla on tarinansa, ilonsa ja tragediansa - heillä on historia, joka on eri kuin nykypäivä.

Meistä ei välttämättä tule heitä, mutta he ovat meitä.

ALKOHOLIN samentamien silmien läpi ei näe tarkasti, ja samoin emme asemistamme näe myöskään ihmistä juoponkuoren takana. Emme näe, koska emme halua.

Kukaan ei kysy: miltä sinusta tuntuu, kadun mies ja miltä sinusta, kadun nainen? Penni ajatuksistasi.

Ihmisyksilön kannalta ainoa merkittävä kysymys on lopulta "kuka sinä olet".

Siihenhän me yritämme vastata, niin itsellemme kuin muille.

Kirjoittaja on opiskelija ja Keskisuomalaisen avustaja.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

Sami etsii paikkaansa perheessä ja koulussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.