Seuraavaksi Serbia?

Talouskriisi on tuottanut paljon puhetta Euroopan unionin ja euron hajoamisesta. Oikeasti tilanne on päinvastainen: EU:n laajentumisen prosessi on edelleen käynnissä. Erittäin moni maa haluaa liittyä unioniin. Kroatian kansanäänestys tammikuussa vahvisti EU:lle 28. jäsenen.

Hakijamaat tuntuvat ajattelevan päinvastoin kuin Timo Soini: Missä EU, siellä ratkaisuja heidän ongelmiinsa.

Entisen Jugoslavian alueen maiden EU-raportteja lukiessa toistuvat samat teemat: taloudellinen surkeus, järjestäytynyt rikollisuus, vähemmistöjen sorto, korruptio, sananvapauden ongelmat, rajakiistat. Melkein kaikki sama pätee Turkkiin, jonka kanssa EU-jäsenyydestä on neuvoteltu jo vuodesta 2005.

Turkissa sentään talous kasvaa. Poliittiset vapaudet ovat sen sijaan vähentyneet. Vaikka neuvottelut jäsenyydestä alkoivat yhtä aikaa Kroatian kanssa, Turkki ajautuu poliittisesti ja henkisesti kauemmaksi EU:sta.

Iso testi on heinäkuussa alkava Kyproksen EU-puheenjohtajuus. Turkki on uhannut EU-suhteiden jäädyttämisellä, ellei Kyproksen jakokiistaa ratkota ennen puheenjohtajuutta.

 

Ehkä hieman yllättäen seuraavaksi jäsenkandidaatiksi on nousemassa Serbia. Maalle annettiin juuri hakijamaan asema ja jäsenyysneuvotteluista voi odottaa ripeitä.

Iso ongelma Serbian matkalla EU:n jäseneksi on Kosovo, jonka suhteen Serbiassa on elätelty katteettomia odotuksia. Serbia ei tunnusta entisen maakuntansa itsenäisyyttä.

Tuoreet uutiset kertovat käytännöllisistä ratkaisuista: Serbia ja Kosovo ovat hyväksyneet EU:n esittämän kompromissin, jonka mukaan Kosovo voi tulla kansainvälisiin kokouksiin ilman, että Serbia tunnustaisi sen. Konflikti tuskin loppuu tähän, mutta tämä on jotain todella uutta.

Kaikille Länsi-Balkanin maille on periaatteessa luvattu EU-jäsenyys jo 2003. Niillä on kuitenkin ollut suuria vaikeuksia täyttää liittymisehdot eli ns. Kööpenhaminan kriteerit.

 

Bulgarian ja Romanian jäsenyys opetti, ettei niistä kannata turhan toiveikkaasti lipsua. Kaikkialla katukuvaan ilmestyneet romanit antavat vähemmän hienovaraisen vihjauksen, että EU:lla itselläänkin on vielä paljon petrattavaa vähemmistöjen oikeuksien parantamisessa.

Kööpenhaminan kriteerit tarkoittavat, että maalla on oltava toimivat hallintoelimet, jotka toteuttavat demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen kunnioittamista. Lisäksi maalta edellytetään toimivaa markkinataloutta ja sitä, että se ottaa vastaan EU-säädökset ”sellaisena kuin ne ovat”.

 

Periaatteessa helpointa liittymien olisi Islannille. Maa on jo valmiiksi Euroopan talousalueen ja Schengen-alueen jäsen. Demokratia toimii ja ihmisoikeuksien suhteen Islanti suorastaan kimmeltää suhteessa muihin hakijoihin.

Maan parlamentti jätti kuitenkin jäsenhakemuksen kuitenkin ainoastaan muutaman äänen enemmistöllä.

Islantilaisia kiinnostaisi liittyä euroon, koska heidän oma valuuttansa on paljon huterammalla pohjalla kuin yhteisvaluutta. Maan talouskriisi ja ylikalastukseen liittyvät valtavat kysymykset nostavat Islannin liittymiskynnyksen korkealle. Talouskriisi tosin on hellittämässä.

 

Jos pitäisi lyödä vetoa seuraavasta EU:n jäsenmaasta ja jos Serbia ottaa jatkossakin samanlaisen käytännöllisen lähestymistavan suhteessa Kosovoon kuin sotarikollisiin, niin veikkaisin sitä seuraavaksi uudeksi EU-jäseneksi Kroatian jälkeen.

 

Kirjoittaja on MEP Tarja Cronbergin erityisavustaja Brysselissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.