Siihen aikaan kun isä laatikon osti

Maailmasta on tullut turvattomampi paikka. Vielä ei ole tarvinnut ryhtyä rakentamaan kolmimetristä lankkuaitaa tontin ympärille, mutta lukittava postilaatikko kesällä hankittiin. Uutiset postivarkauksista kotikaupungissa hätkäyttivät sen verran, että vuosia kytenyt suunnitelma toteutui.

Leppoisat tuokiot kotikylän postilaatikolla 1960-luvulla muistuivat mieleen. Postiauton rahastaja mäjäytti nipun liikkuvasta autosta yhteislaatikkoon ja hauskinta oli, jos oli jo paikalla ja näki, miten satsi lensi syvälle lumihankeen. Auto pysähtyi ja rahastaja kömpi nolona heittonsa perään.

Postin jaon hetkellä kainuulainen sosiaalisuus oli huipussaan. Mitään ei tietenkään juteltu, mutta postin kimppuun ensimmäisenä mennyt sentään ojensi muillekin omansa.

Tuohon aikaan lehdet ja kirjeet saattoivat odottaa avolaatikossa vaikka päiviä, eikä kukaan niitä rosvonnut.

Koska lukittavasta postilaatikosta ei ollut käytettävissä Tekniikan Maailman testiä, joutui mies tekemään vertailun itse. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun hän saapui rautakauppakierrokselta tyytyväisenä. Mukana oli tietenkin markkinoiden halvin laatikko, mutta tällä kertaa ostos oli ollut erityisen edullinen, sillä kalleimmat laatikot olivat maksaneet yli 200 euroa enemmän.

Arvelin että kestää viisi–kuusi vuotta, ennen kuin avaimen muistaa ottaa eteisen naulasta postireissulle mukaansa. Ensimmäisenä aamuna tunne vahvistui ja samalla selvisi myös se, miksi laatikko oli niin halpa. Se on niin matala, että sanomalehden pystyy vaivatta nappaamaan ulos sisäänmenoaukosta laatikkoa avaamatta.

Päiväpostia hakiessa avain oli taas eteisessä. Kirjeitä näkyi laatikon pohjalla. Ei hätää, käsi mahtui sisään ja ulottui postiin.

Ulos laatikosta se ei enää tullutkaan. Ensin toivoin ettei kukaan näe, sitten toivoin että joku tulisi ja hakisi sisältä avaimen. Sitten tajusin, ettei etupellin avaaminen mitään auttaisi.

Aloin pelätä, että jossain vaiheessa joku soittaa palomiehet hätiin, aivan varmasti luulevat tekoa suunnitelluksi.

Onneksi käsi tuli itsestään ulos ja on mahtunut lootaan monta kertaa myöhemminkin.

Lomaltapaluuloma kului tänä vuonna aurinkoisella rannikolla. Pohjanmaan halki on aina tylsää mutta turvallista ajaa. Tasamaalla pystyi helposti syömään kokonaisen pizzan suoraan laatikosta ajaessaan, eikä rattia tarvinnut kääntää aterian aikana kertaakaan.

Lomailun aikana oli tapahtunut kaksi ihanaa yllätystä. Asfalttikeijut olivat kuulleet toivomukseni ja paikanneet vanhan nelostien Muuramen keskustan liepeille saakka, kiitos! Kyllä nyt on hyvä pyöräillä, kun lenkin jälkeen ei tarvitse kuivata satulaa ja asetella sisäelimiä takaisin paikoilleen. Kuopissa rytkyminen on historiaa.

Työpöydällä odotti lahja taidemaalari Anja Santalalta, taulu nimeltä Rouva Puranen ja täydellinen tatti. Kiitos ja halaus tässä julkisesti! Taulun nainen on aivan näköinen ja hyppysissä oleva tatti tosiaankin täydellinen. Meikäläinen sopii hyvin Santalan naivistiseen tyyliin.

Muita tatteja tänä vuonna ei ehkä näekään, jos helle ja kuivuus jatkuvat. Onneksi on tatti taulussa, sitä voi katsella.