Siitä lihakeiton lämmittämisestä…

Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen oppinut monenlaista, erityisesti parisuhde-asioista. Oppihan ei koskaan kaada ojaan, joten siinä mielessä voin olla tyytyväinen. Ilman kipua tämä oppi ei kuitenkaan ole tullut. Mutta silloin tulee apuun toinen viisaus: aika parantaa. Onneksi.

MÄNNÄ VUONNA oppimistani asioista yksi tärkeimmistä kiteytyy seuraavaan sanontaan: vain lihakeitto paranee uudelleen lämmittämällä. Ja niinhän se on. Harvassa ovat ne tilanteet, joissa jo kerran eroon päätynyt parisuhde paranee uudella yrityksellä. Täyden varmuuden saamiseksi tämä piti kuitenkin testata ihan itse. Vaan eipähän jäänyt sekään tieto näin kuulopuheiden varaan.

Tietysti uuden yrityksen alussa kaikki luistaa paremmin kuin Aino-Kaisa Saarisen suksi kuluneella kaudella, mutta sitten se tulee. Töks. Kumpikaan ei enää ymmärrä, tai ei halua ymmärtää, toisen näkökantoja. Oma napa tulee entistä läheisemmäksi, erossa vietetyt tunnit eivät enää saa aikaan ikävää ja onni alkaa löytyä niistä aamuista, kun saa herätä yksin.

Ja tästä on hyvä jatkaa seuraavalla sanonnalla: luulo ei ole tiedon väärti. Minä luulin, että reilussa kahdeksassa vuodessa oppii tuntemaan ihmisen niin hyvin, että isompia yllätyksiä ei enää ole luvassa, mutta olin väärässä. Ja kun olin luulemisen makuun päässyt, niin ajattelin, että ihminen muuttuu, siis sillä tavalla isosti. Ei muutu. En muuttunut minä, eikä muuttunut ex-avomieskään.

KUN TOINEN rakastaa ulkona liikkumista ilman säävarauksia ja toinen inhoaa sitä sydämensä pohjasta, niin siinähän sitä sitten ollaan. Toinen sisällä, toinen ulkona ja molemmat entistä kauempana toistensa maailmoista.

Tähän kohtaan en keksi mitään osuvaa sanontaa, joten on pakko keksiä sanottavaa ihan itse.

Lähdetäänpä liikkeelle televisiosta, joka on mitä mainioin laite silloin, kun halutaan olla puhumatta. Kun pitää television päällä aina kotona ollessaan ja pysyttelee sen välittömässä läheisyydessä, niin keskustelu ei hevillä karkaa "laita vähän pienemmälleen"- tyyppisen sanavaihdon syvällisemmälle puolelle.

Ja jos meinaa karata, niin sen voi lopettaa yhdellä sivaltavalla kommentilla.

VANHA KANSA tietää, että katkeruus ei kannata ja elämässä pitää mennä eteenpäin, kuten se sanonnan mummo lumessa. Näillä ohjeilla olen aloittanut uuden elämänvaiheen ja huomannut olevani onnellinen. Käsitykseni mukaan myös ex-avokki on saman tunteen vallassa, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ja jatkossa lämmittelen vain sitä lihakeittoa ja uuden kotini kiuasta. Ja tiukan paikan tullen yritän muistaa, että aina sateen jälkeen paistaa aurinko.

Kirjoittaja on toimittaja ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.