Sijoittamisen 7 tuhoisinta ajatusta

Nyt rikotaan myyttejä.

”Osta eniten laskeneita.” Ne osakkeet, jotka putoavat enemmän kuin indeksi, sisältävät yleensä yhtiökohtaisen syyn. Markkinatilanteen kohentuessa syy voi yhä pysyä. Kun kurssit putoavat, tulee ostaa niitä, jotka putoavat vähiten. Niillä ei useinkaan ole yhtiökohtaista ongelmaa. Laatu paljastuu laskuissa.

”Osta alhaisimman yksikköhinnan osakkeita.” Koko yhtiön arvo on aina yksikköhinta kerrottuna osakkeiden lukumäärällä. Sijoittajat peilaavat koko osakekannan hintaa tulokseen. Näin pelkkä yksikköhinta ei kerro mitään yhtiön edullisuudesta. Lisäksi sijoitus on aina euromääräinen potti. Elvistely pois lukien on aivan sama, onko sinulla yksi tai tuhat osaketta. Prosentin nousu on rahoillesi euroissa aina yhtä suuri.

”Pörssi ennakoi taloutta.” Pitkässä juoksussa pörssi seuraa bkt:n kasvua. Juuri nyt se toimii periaatteella ”mitä huonommin taloudessa menee, sitä parempi uutinen se on”. Keskuspankit eivät palauta osakkeille vaihtoehtoisia korkotuottoja ennen kuin talouskasvu viriää.

”Rahastosijoittaja voi voittaa yleisindeksin.” Liian usein kalliissa rahastotuotteessa konkreettisimmaksi eduksi jää se, että samalla rahalla voi käydä pyyhkimässä kengät pankin tuulikaapissa. Useimmat rahastot häviävät yleisindeksille viimeistään kulujen jälkeen. Prosentin vuosikulu säästöistä on usein yli kymmenen prosenttia vuosituotosta. Puolestaan passiivista indeksirahastoa omistamalla ei voi voittaa indeksiä – koostuuhan rahasto samoista yhtiöistä kuin indeksi, joka ei maksa kuluja ja veroja.

”Hyvä yhtiö on aina hyvä sijoitus.” Yhtiö kyllä säilyy hyvänä hinnasta riippumatta, mutta sen tuloksesta laskettava tuotto pienenee sijoittajan oman ostohinnan kohotessa. Laatuyhtiön myynti voi olla 5 miljoonaa vuodessa, ja siitä voi jäädä hulppeat 20 prosenttia tulosta viivan alle. Miljoonan nettotulos yhtiöltä tuottaa omistajalleen 10 miljoonan ostohinnalla 10 prosenttia vuodessa ja 40 miljoonan ostohinnalla vain 2,5 prosenttia vuodessa.

”Valtionyhtiö ei voi mennä konkurssiin.” Mutta valtio voi mennä? Jos omistajat joutuvat pumppaamaan lisää rahaa yhtiöön konkurssin välttääkseen, ovat aiemmat pääomat silloin yleensä menetetyt, vaikkei osakkeita nollattaisikaan salkusta. Konkurssi on omistajan oikeus rajata tappiot sijoitetun pääoman määrään vailla velvoitetta lisäsijoituksiin. Miksi valtion pienentämä pörssiyhtiön konkurssiriski olisi ainakaan kansakunnan etu? Konkurssihan on markkinatalouden perusmekanismi, joka huolehtii taloudellisten resurssien tehokäytöstä.

”Korko ei voi mennä alle nollan.” Euroopan keskuspankki laski talletuskorkonsa jo 0,4 prosenttia miinukselle. Näin pankit joutuvat maksamaan tallettaessaan tilien saldoja yöksi keskuspankkiin. Varovaisesta säästäjästä tuli pankille kuluerä. Aivan niin kuin tavalliselle talletustilin haltijalle voidaan maksaa normaalioloissa talletuskorkoa tai häneltä voidaan periä velasta lainakorkoa, voidaan häneltä myös periä korkoa talletuksista ja hänelle voidaan maksaa korkoa lainanotosta.

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Kirjoittaja on Nordnetin osake­strategi ja sijoituskirjailija.