Sisustuslehdet, pornoa rouville

Järkytyksekseni huomasin, ettei lehdissä sittenkään kirjoiteta aina totta. Sisustusjulkaisu väitti, ettei koti ole näyttelytila, vaan tarkoitettu asumista varten. Maailman suurin vale!

Eiväthän sisustuslehdet tee mitään muuta kuin antavat ymmärtää, että kodin ainoa tarkoitus on näyttää hyvältä vieraiden silmissä. Lehtien mukaan vain hullu kalustaa asuntonsa Asko-Isku-Ikea-akselin halpistavaralla. Tuore Divaani käskee minun ostaa eläimen näköisiksi muotoiltuja huonekaluja. Se tyrkyttää muun muassa Eero Aarnion Poni-tuolia (á 2 300 euroa) ja ankkaa muistuttavaa Sirfo-pöytää (á 2 640 euroa).

Joku viisas rinnasti jossain sisustuslehdet pornoon. (Yritin kovasti googlata ajatuksen esittäjää siinä onnistumatta, joten taidan härskisti varastaa vertauksen omiin nimiini.) Molemmat ovat yhtä lavastettuja ja molemmista tulee tavalliselle ihmiselle yhtä riittämätön olo.

Alettuani kurjaksi asuntovelalliseksi olen seurannut sisustusjulkaisuja tiiviisti. Onneksi osaan erottaa fiktion todellisuudesta. Minulle riittää, että saan kodinelektroniikkani yhteensä noin kolme kilometriä pitkät kaapelit suunnilleen piiloon ja voin laittaa levyni jonnekin.

Valitettavasti meillä asuvan naisen todellisuudentaju on hämärtyneempi. Hän lukee Divaania ja kumppaneita aivan tosissaan. Sitten hän pelkää tuttavien arvostelua, koska meillä ei näytä samalta kuin lehtien kiiltäväpintaisilla sivuilla.

- Sisustuksella ei olisi väliä, jos olisi vuokrannut jonkun murjun. Mutta nyt kaikki miettivät, miksi ihmeessä olen ostanut tällaisen, kuului viimeisin linjaus.

Naapureiden kannalta tilanne on onnellinen, sillä tupaantuliaisia tuskin pidetään koskaan. Meille ei kuulemma kehtaa kutsua ketään ennen kuin sisustus on viimeistelty. Nykyisellä vaatimustasolla viimeistely valmistunee puoli vuotta sen jälkeen, kun olemme muuttaneet muualle.

Ihmisiä traumatisoivien sisustuslehtien täytyisi tuntea vastuunsa. Ainakin ne pitäisi sijoittaa lehtihyllyissä ylhäälle, sinne Jallujen ja Hustlereiden väliin. Kun kerran pornon ostamiseen vaaditaan viidentoista vuoden ikää, sisustuslehtiin pitäisi lätkäistä tarra, joka kieltäisi niiden ostamisen alle kymppitonnin kuukausipalkkaa nauttivilta.

Esimerkiksi uusin Divaani esittelee yksilapsisen nuorenparin loft-asunnon, joka sijaitsee Helsingin keskustassa. Asuntoon noustaan sisään suoraan hissillä, lasiseiniä riittää, kaikki materiaalit ovat viimeisen päälle ja huonekalut huippudesignia.

Näyttäkää minulle nuoripari, jolla on todellisuudessa varaa moiseen, niin minä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän.

Eräänä päivänä meillä asuva nainen avautui. Todellisuudessa hän ei kuulemma tahtoisi jäljitellä sisustusjulkaisuja. Hän haluaisi sisustaa samalla tavalla kuin laatujournalismin vankkumattomassa linnakkeessa Seiskassa kotinsa esitellyt tanssitaitelija Johanna Tukiainen: pelkällä vaaleanpunaisella ja Hello Kitty -krääsällä.

- Mutta kun on muiden odotukset ja sisustuslehtien luoma yleinen linja, nainen valitti.

Jostain syystä halusin sittenkin tilata meille lisää sisustuslehtiä. Puhelinmyyjät, soittakaa minulle. Olisi kaupat tiedossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.