Sopivasti taidetta, sopivasti dekoraa

Kävin Vaasan asuntomessuilla. Enimmäkseen entiselle asuinseudulleni rakennetut asuntomessut yllättivät minut positiivisesti. Hämeenlinnan-tauti oli niillä onnistuttu välttämään. Talot laitureineen ja patioineen olivat inhimillisen kokoisia, ihmisen asuttaviksi tarkoitettuja paikkoja.

Sisustuksista jäi erityisesti mieleeni kaksi taloa, Inno-ohjelman juontajana tunnetun Marko Paanasen Col Legno sekä Anne Melenderin ekohenkinen Sivo Joutsenlahti. Edellisessä oli maanläheinen henki, jälkimmäisessä väripilkkuja tauluin ja Missonin pyyhkeiden muodossa.

Suomenruotsalaisen Pro Artibus -yhdistyksen paikalle tuomaa nykytaidetta oli myös asuntomessujen ehkä kauneimmassa talossa, Villa Laurassa. Muualla taidetta oli ainakin avajaispäivänä luvattoman vähän. Siellä täällä ilahduttivat Paula Blåfieldin keramiikkaveistokset ja yhdessä talossa Seija Tammisen maalaus. Kerrostaloasunnossa oli myös pari suurikokoista Ulrika Fermin valokuvaa. Mutta missä oli Pohjalainen taiteilijaliitto? Olivatko sisustajat olleet jäsenistöön yhteydessä vai olivatko yhteydenotot jääneet yksittäisten taiteilijoiden oman aktiivisuuden varaan? Muistelen kaiholla taannoisia Laukaan asuntomessuja, jossa paikalliset taiteilijat olivat kiitettävästi esillä.

Kun 'oikeat' taiteilijat eivät olleet aktiivisia, kaiken maailman ladonseinätaiteilijat olivat. Yksi laatuaan olisi ehkä mennyt, mutta kun koko talo oli taulutettu ladonseinästä ja päreistä tehdyillä maisemilla, tuli vähän yököttävä olo, mikä ei suinkaan vähentynyt, kun näki, että yläkerran nurkassa pyöri lisää latomaalauksia esittävä videoesitys, jonka mukaan yleisö saattoi tilata omansa. Palmua konkreettiseen, kolmanteen potenssiin.

Lähes 'taiteeton' oli kaikissa sisustuslehdissä ylistetty Kirsi Valannin suunnittelema yltiövalkoinen Funktio-talon sisustus. Mielestäni talossa oli liikaa valkoista. Värikäs taide, muukin kuin lasilinnun punainen silmä, olisi sitä elävöittänyt. Nyt oli kuin olisi kävellyt kuoleman esikartanoissa.

Taiteeen puutteenkin vielä jotenkin ymmärtää, kun ajattelee, että tulevaisuudessa paikalle voidaan hankkia jotain, toivottavasti hyvää taidetta. Merimaisema ei ole valitettavasti aina hyvän näköinen. Marraskuun räntäsadepäivinä asukas saattaa kaivata muutakin katsottavaa kuin ikkunasta avautuvaa hyistä maisemaa.

Oravanmarja-talon dekoratiiviselle sisustukselle ei ymmärtämystä minulla riittänyt Tuntuu, kuin koko kaunis talo toimivine pohjaratkaisuineen olisi pilattu asiattomalla sisustuksella. Pelkkä dekora ja luonnonkarheista materiaalista sekä rautalangasta väännetyt koriste-elementit saivat minut poistumaan talosta nopeasti. Ennen sitä ehdin nähdä hirveimmän, eli ikään kuin noella sotketun, suoraan seinään tehdyn koristerappauksen.

Vielä pettyneempi olin tämänkin lehden sivuilla hyvin ennakkomainostettuun kirpputoritaloon. Mukana oli muutamia hyviä ideoita kuten kiiltävillä napeilla koristeltu tyyny, mutta mitä tekemistä on autonrenkailla ja ohuella keinokuitupitsillä tai kuinka käytännöllisiä ovat kaappien oviin koristeeksi liimatut paperiset pitsiliinat? Kirpparitalon sisustus oli mauttomuuden huippu, josta kenenkään ei tulisi ottaa mallia sellaisenaan. Kirpputoreilta löytyy aistikastakin tavaraa.

Eli summa summarum: suomalainen koti tarvitsee hengittääkseen kuvataidetta, dekoraakin sopivassa mittasuhteessa. Liika on kuitenkin liikaa. Sen koin Vaasassa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.