Sote-konkretiaa, olkaa hyvä!

Kirjoitin tällä samalla palstalla maaliskuussa otsikolla Sote-uudistuksen kulmakivet. Luin kirjoitukseni uudelleen ja voin edelleen allekirjoittaa uudistuksen tarpeesta listaamani asiat. Ne ovat: perustason sosiaali- ja terveyspalveluiden vahvistaminen, riittävän ja osaavan henkilöstön varmistaminen, palvelujen tasa-arvon lisääminen ja demokraattisen ohjauksen kehittäminen.

Kiertäessäni eri puolilla Suomea peruspalveluministerin tehtävässä tuntuu, ettei uudistuksen tavoitteita ole vieläkään laajasti ymmärretty. Tätä fiilistä tukee myös kesällä julkaistu tutkimus. Sen mukaan kansalaiset ovat huolissaan siitä, että sote-uudistus heikentää palveluja.

Nyt pitää hälventää uudistukseen liittyviä pelkoja ja vääriä luuloja. Olen tämän suuren haasteen edessä nöyrin mielin. Tehtävä ei ole helppo.

Kansalaiset, kuntapäättäjät ja media haluavat nyt konkreettisesti tietää, mitä sote-uudistuksella halutaan. Tässä muutama esimerkki: Tuttu ambulanssikuski kysyi, mitä järkeä hänen on kuskata osin samoja ihmisiä eestaas terveysaseman ja keskussairaalan välillä.

Kyse on tiedonkulun puutteista. Usein myös yli 200 palvelunjärjestäjän viidakossa asiakas tippuu liian usein toimijoiden väliin ja potilaita pallotellaan luukulta toiselle. Yhden vastuullisen tahon mallissa nämä ongelmat olisi ehkä helpompi ratkaista.

Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on madaltaa raja-aitoja. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lastenlääkärin palveluja voisi saada joskus myös omalla terveysasemalla. Tämä vähentäisi myös asiakkaan tarvetta lähteä palvelun perässä kauemmas. Leveämmillä harteilla ja isommalla henkilöstöllä varustettu rakenne voisi vastata paremmin asiakkaiden tarpeisiin.

Uudistuksen punainen lanka on myös erityisesti ennaltaehkäisyn nostaminen sille kuuluvaan arvoonsa. Nykyisin liian moni ihminen joutuu eri järjestelmien välille pompoteltavaksi ja aikaa kuluu.

Tämä on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti kuluttavaa. Meidän on otettava ennaltaehkäisy tosissaan. Muuten meiltä loppuvat rahat ja henkilöstö nykyisen systeemin pyörittämiseen.

Moni uudistusta kritisoinut on kiinnittänyt huomiota aivan oikeisiin asioihin. Takaako suurempi rakenne paremmat palvelut? Miten turvataan lähipalvelut? Miten estetään kasvava kilpailu henkilöstöstä? Miten purkautuvien sairaanhoitopiirien omaisuus jaetaan?

Kaikkiin näihin kysymyksiin on haettu ja haetaan ratkaisuja.

Samalla on kysyttävä, miten nykymallilla pystyttäisiin takaamaan kansalaisille annettu palvelulupaus. Ei tämän tasoisiin uudistuksiin ole lähdetty kevyin perustein.

Nykyjärjestelmän ongelmat ovat hyvin kaikkien tiedossa. Esimerkiksi monet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat jo pidempään kaivanneet Suomeen selkeämpää järjestelmää. Siinä palvelujen ohjaaminen esimerkiksi ennaltaehkäisyä tukevaksi olisi helpompaa.

Nyt tieto valitettavasti jää osin matkan varrelle ja liian suuri toimijoiden määrä aiheuttaa tarpeetonta tyhjäkäyntiä.

Kuumana käyvässä sote-keskustelussa menevät usein sekaisin rakenne, jolla palveluja järjestetään ja itse palvelut. Rakenne on väline parempiin palveluihin. Siksi se on nyt uudistettava.

Uusi ja isompi rakenne ei tarkoita palvelujen karkaamista kauemmaksi. Isommassa rakenteessa esimerkiksi henkilöstöä voidaan käyttää monipuolisemmin, tehokkaammin ja järkevämmin. Uskon, että moni ammattilainen tulisi paljon mieluummin töihin paikkaan, jossa esimerkiksi työnkierto ja kollegoiden tuki voisi olla nykyistä paremmin järjestetty.

Lopuksi on todettava, että joistakin asioista olemme poliittisten ryhmien kesken eri mieltä. Hallitus on valinnut kuntapohjaisen järjestelmän kehittämisen. Joillekin muille maakuntatasoinen malli olisi mieluisampi.

Päätöksiä on kuitenkin kyettävä tekemään. Olemme pyörineet näiden asioiden äärellä liian pitkään. Palveluiden tila on heikentynyt, terveyserot kasvaneet ja epävarmuus lisääntynyt. Nyt on vihdoinkin mentävä eteenpäin.

Odotan innolla kuntien lausuntoja sote-uudistuksen väliraportista. Toivon kunnilta rohkeaa ja ennakkoluulotonta otetta. Kykyä katsoa kauemmas kuin vain parin vuoden päähän.

Juuri meillä nykyisillä päättäjillä on suuri vastuu, jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voisi olla menestystarina myös lapsillemme ja lastenlapsillemme.