Sotien kokemukset kantavat seuraaviin sukupolviin saakka

Loppuvuodesta Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittama kirja Ruma sota käynnisti keskustelun vaietuista sotakokemuksista. Kirjan yksi viesteistä on, että sotakokemukset - etenkin ne vaietut - kantavat vielä sukupolvien päähän.

Sodan aiheuttamista traumoista on haettu selitystä muun muassa suomalaisten poikkeuksellisen korkeisiin väkivaltalukuihin. Mutta vähemmänkin rajuja vaikutuksia sodalla on myöhempiin sukupolviin ollut.

Sodan jälkeen kriisiapua ei ollut saatavilla, eikä sen merkitystä edes ymmärretty, sillä tärkeintä oli selviytyä päivästä toiseen. Sodasta palaavien miesten yleisin tapa hoitaa itselleen kriisiapua oli hankkia pullo kirkasta silloin, kun ahdistus alkoi käydä sietämättömäksi. Alkoholiongelma oli yleinen rintamalta palanneiden miesten keskuudessa.

Se taas toi leimansa seuraavan sukupolven elämään - ja heijastus näkyy usein vielä sitäkin seuraavan sukupolven elämässä.

SODAN KÄYNEEN isän alkoholilla hoidettu ahdistus piti varpaillaan koko perhettä monessa kodissa. Tiedän sen omakohtaisestikin, mutta nyt aikuisena tiedän myös sen, että sotaan joutuminen 18-vuotiaana, kuten isäni tapauksessa, merkitsi, että sodasta ei palata entisenlaisena huolettomana nuorena miehenä.

Sen sijaan sodasta palasi liikaa nähneitä, kärsineitä ja haavoittuneita ja vain ikävuosiltaan nuoria miehiä, joiden tovereista osa jäi rintamalle.

Ei siis ihme, että sodan jälkeen muistot ja muut demonit riivasivat rintamamiehiä ja unohdusta haettiin alkoholista. Nyt, matkan päästä, tämäkin asia on helpompi ymmärtää.

Sodan jälkeen sopeutuminen tavalliseen arkeen ei varmasti ole ollut helppoa rintamamiehille. Ei ihme, että normaalit sosiaaliset taidot näyttivät olevan monille heistä ylivoimaisen vaikeita.

SODISTA KERROTAAN mielellään sankaritarinoita ja monet siellä koetut asiat ylevöitetään. Se kuuluu sodan logiikkaan ja ihmismielen tapaan käsitellä vaikeita kokemuksia.

Mutta viimeistään nyt meidän jälkipolvienkin kannalta on tärkeää käsitellä ja kertoa myös muita sotaan liittyviä tarinoita. Sodan vaietut tarinat auttavat ymmärtämään niin sodassa olleita läheisiämme ja myös itseämme.

Kun trauma on riittävän suuri, ei siitä pysty edes puhumaan. Oma isänikään ei - ainakaan selvinpäin - maininnut sodasta sanallakaan. Siitä huolimatta - tai pikemminkin juuri siksi - sodan kokemukset siirtyivät isien kautta lasten tunne-elämään ja vielä seuraavallekin sukupolvelle.

SEURAAVASTA SUKUPOLVESTA tuli kannattelijasukupolvi kuten Sari Näre on kuvannut. Sota-aikana syntyneet lapset ja sodan käyneiden lapset oppivat olemaan huomaamattomia ja kilttejä ja unohtamaan omat tarpeensa, sillä aikuisilla oli suurempiakin huolia. Tunnollisina he oppivat pärjäämään omillaan, aina uupumukseen saakka, ja tämän asenteen tulokset on nyt helppo havaita työuupuneiden määrässä.

Monesta rintamalla olleesta tuli sodan jälkeen vankkumaton rauhan kannattaja. Valtioiden välistä rauhaa kannattavat miehet eivät kuitenkaan aina kyenneet rakentamaan omasta lähipiiristään rauhan tyyssijaa, niin kipeästi kuin he sitä kaipasivatkin.

Se tehtävä oli liian suuri monelle sodassa nuoruutensa ja myös kykynsä normaaleihin ihmissuhteisiin menettäneelle miehelle. Tämän ymmärtäminen auttaa meitä lapsia ja vielä seuraavaakin sukupolvea käsittämään paremmin itseämme ja läheisiämme.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.