Sprintti vahvisti asemaansa

Ensimmäisen mitalipäivän jälkeen Seefeld on osoittautunut osalle hiihtomaajoukkueista helteiseksi paratiisiksi, osa, Suomi heidän mukanaan, näyttäisi käyvän heti kamppailua välinepuolella lämmintä keväistä alppiaurinkoa ja -latuja vastaan.

Torstaina reiluun viiteen asteeseen kohonnut lämpötila ei ennusteiden mukaan ole kisaviikkojen pysyvä olotila. Perjantaina on luvassa vesisadetta, lauantaina urheilijat kilpailevat jälleen muutaman lämpöasteen siivittämänä ja sunnuntaina hätyytellään mahdollista jo kymmentä astetta.

Sprinttipäivää oli paikan päällä seuraamassa 10 200 katsojaa. Maalialueen korkeat katsomot takasivat pääosan esittäjille tunnelman, joka kiihdytti osassa urheilijoita fiiliksiä jo turhankin kuumaksi.

Sprintissä on toki ennenkin nähty pullistelua, kun isoegoiset hiihtotähdet ovat yrittäneet mahduttaa suksensa sekä taktiikkansa radan käännöksiin. Seefeldissä nyrkkeilykehätoimintaa kaukaisesti muistuttanut hiihtomiesten otatus meni jo uudelle tasolle, kun Sergei Ustjugov ja Johannes Kläbo ottivat fyysistä kontaktia koko yleisön edessä.

Torstaipäivä osoitti, kuinka monen suomalaishiihtäjän väheksymä sprintti vain nostattaa asemaansa kansainvälisessä hiihtosirkuksessa. Torstaipäivä myös osoitti, kuinka Suomi on lipumassa yhä kauemmas tämä kisamuodon huippusijoituksista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .