Sun vahinko

En tiedä, pystyisinkö laulamaan synnyttäjä-äidilleni, että mulle on ilo olla sun kolmesta vahingosta se keskimmäinen.

Sanni ei laula tästä vahingosta. Mutta siitä Vahingosta, josta hän laulaa, voi myös syntyä kaltaiseni vahinko. Lapsi, jota ei tahdottu, josta piti päästä eroon.

Yksi tätä lajia oli jo. Olin toinen. Vielä oli tuleva kolmas. Ja kaikista piti päästä eroon. Jotenkin. Johonkin.

Tuntuikohan äidistä niin kuin lauluntekijästä? Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan / mulla on mesta mihin mennä / siellä on kaapissa pari coronaa / jos meil ei juttu muuten lennä / Jos haluut niin jää tyynyjuttelemaan / mutta jos et annan sun mennä / mulle on ilo olla sun vahinko.

Oliko hellyyden kaipuu, sylin nälkä niin ääretön, että edes hetken sitä saadakseen, kylmää paetakseen äitikin oli valmis vahingoksi? Uudestaan ja uudestaan. Oliko hän niin yksin ja vuosi 1949 niin kylmä? Ja vuosi ennen sitä. Ja sen jälkeen.

Tämän päivän kylmyydessä pienet lapset laulavat taustakuorossa, että mä voisin olla niitä juttuja, jotka ei jää nimimuistiin, ehkä me ei koskaan tunneta, ooh, mut silti…

”Tästä tuli ehkä mun siistein filmi”, sanoo Sanni levy-yhtiön ensitiedotteessa, kunnes joku pahvi herää ja lapsikuoro lakkaa laulamasta. Video poistetaan netistä.

Ihan sama, meneekö kukkahattutätien piikkiin. Ihan sama, haparoidaanko sensuuria selitykseksi, jos viimeinkin alamme keskustella, mitä suunnaton hellyydenkaipuu voi saada meidät tekemään.

Mitä se meistä kertoo, kun lapsi hakee hyväksyntää seksiä tarjoamalla ja se on siisteintä ikinä?

Joku sanoo, että eiväthän lapset mitään ymmärrä. Toiset perustelevat, että lapset ovat fiksumpia kuin ikinä ja nuorempina kuin koskaan. Maija Vilkkumaa sanoo, että nyt biisi on häpäisty näiltä nuorilta faneilta.

Häpäisty halu olla vahinko?

En tiedä, olinko vahinko halusta tai hellyydenkaipuusta, vai oliko se rakkautta. Sillä ei ole enää merkitystä. Joskus pienenä punoin siitä satua.

Minun kohtuääneni oli hätähuuto: miten tästä pääsisi eroon! En kuullut iloa, tuntenut silityksiä, jos en nyrkiniskujakaan.

Sitten huuto kääntyi hylätyksi tulemisen peloksi. Olemassaolo, rakkaus ja hyväksyntä pitää ansaita alistumiseen asti.

Tärkeintä on toisen hyvä, itse menee siinä sivussa itsekunnioituksen rajamailla. Silti usein palelee, ja siksi jollakin kummallisella tavalla tunnistaa seksillä hyväksyntää ostavan vilun ja yksinäisyyden.

Olin kiitollinen kodista, jonka adoption myötä sain. Silti pelkäsin, että sekin otetaan pois, jos minusta ei tule toivottua.

Eikä minusta tullut. Harvasta tulee. Ei pettymyksen tuottaminen vanhemmille ole hylättyjen etuoikeus.

Jokaisella on tämänsä. Kipu avaa tai kovettaa. Jos siihen suostuu, jonakin päivänä on vahvempi kestämään sitä.

Seksuaalisuus ei ole erillinen osa ihmisyyttä. En voi antaa vain ruumistani.

Yhtä kuumaa Rion yötä Usain Boltin kanssa seuraa aamun kylmä totuus. Yökerhosta pokatun tytön ylpeänä esittelemät kuvat yhteisestä yöstä sulavat kyyneliin: ”Mä luulin, että meidän välillä oli jotakin, mutta…”

Yhden yön pano on hylkääminen. Ajatuksella voi leikkiä, kunnes siitä tulee totta. Sieluun jää jälki, ja seuraukset ovat arvaamattomat.

Haet toista kokemusta, kolmatta. Rusennut. Ajaudut satunnaisten suhteiden kierteeseen tai alat kostaa. Teet mitä sinulle on tehty kolmanteen ja neljänteen polveen.

Elämä on enemmän kuin satunnaisten sylien ketju. Se kysyy sitä, minkä puute näkyy koulujen keskeyttämisissä, ammattiylpeydessä, avioerotilastoissa, tositeevee-ohjelmissa, poliitikkojen vaihtoviikoissa – jopa olympialaisissa.

Tasamaan, arjen, tavallisen tylsän sieto ratkaisee. Kaikki ei voi olla koko ajan ihmeellistä.

Elämä on välillä neljää pitkää, pimeää vuotta yksinäistä treeniä, hampaanpaloja, tuskaa ja kyyneleitä, eikä aina sittenkään Maamme-laulu soi.

Joskus jokainen on yksin, mutta yhtään lasta ei saa jättää niin yksin ja vaille hellyyttä, että hän antautuu vahingoksi saadakseen tuntea ihmisen lämmön.

aino.suhola@pp.inet.fi

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.