Sunnuntaita odotellessa

Kolhon nimityksen ovat keksineet. Apumaat.

Nyt puhutaan jääkiekon MM-kisoissa pelaavista joukkueista, jotka saapuvat valtioista, joissa lätkä ei ole kansaa kaatavaa herätysliikekamaa kuten Suomessa.

Unkari, Ranska, Norja, Tanska, Kazakstan.

Siis ”apumaat”. Tällaisia käsitteitä ylemmyydentuntoiset yleensä jakavat säädyille, joiden katsovat räpiköivän itseään alempana.

Totta se, että Venäjän-kiekkoturnaus vaikuttaa kastijaoltaan lohduttomalta. Tiedän, ei pitäisi Kulmalan inistä iänikuisella nuotillaan. Vaan minkäs teet, välillä niin haukotuttaa.

Ei näet riitä, että heikot pysyvät heikkoina. Uusin ilmiö kansainvälisessä jääkiekossa on se, että ne, jotka jossain vaiheessa ovat nostaneet nokkaansa, ovat painamassa sen taas turpeeseen.

Otetaan Sveitsi. Jääkiekkomaahan se on, kansallinen sarja on kiehtova ja hoilaava, maajoukkue riekkui kolme vuotta sitten MM-finaalissa... Jalansija oli vallattu ja sen puolustaminen vaikutti realismilta. Nyt sitten: katastrofia hönkineet kaksi avausottelua.

Tai Saksa, jota IIHF:n (Kansainvälinen jääkiekkoliitto) markkinat huutavat, mutta joka ei oikein jaksa huutoon vastata.

Tai Slovakia, joka kaikkien riemuksi voitti MM-kultaa 2002, mutta on hiljalleen luisumassa näennäishyvyyteen.

Tai Latvia ja Valko-Venäjä, joissa jääkiekko ehkä kiehtoo, mutta ei puraise.

Leijonien turnausohjelma kertoo olennaisen.

Tänään on makupala Unkaria vastaan ja lauantaina annostellaan Ranska-herkkua. Kun kiintoisa USA-kamppailu pelattiin maanantaina, seuraava aidosti vakavasti otettava vääntö on luvassa sunnuntaina (Slovakia).

Kuusi päivää MM-kisoissa mukamuka-teatteria, ilman tosiasiallista panosta ja meininkiä.

Kovin pitkäksi on jääkiekon maailmanmestaruusturnauksen sytytyslanka vedetty. Selvää on, että asetelma ei ole pelaajillekaan helppo. Iskun ja asenteen on kestettävä, vaikka tanner ei tömise.

Fanit pärjäävät paremmin. Heillä on muuta viihdykettä – ja Unkarin sekä Ranskan kaatumistakin voi juhlia kuin itsenäisyyspäivää.

Jotain MM-kisoille on keksittävä. En kylläkään tiedä, mitä.

Jos – ja kun – IIHF haluaa bisneksen takia pitää kiinni 16 osallistujamaasta sekä kahden ja puolen viikon pakkopullasta, vitsit ovat vähissä. Urheilullisesti kestävää ja jännitteen ylläpitävää ratkaisua on hankala loihtia.

Siis jotain pitäisi tehdä. Eikä tämänkään kolumnin jälkeen varmuudella tehdä.

Eli ei muuta kuin iloluontoista Unkari-ottelua itse kullekin. Minuakin jo jännittää.

Mutta ne ”apumaat”.

Vaikka jääkiekko on ongelmissaan kansainvälisen levityksensä osalta, on sen vain painettava. Taimia on kasteltava, vaikka maaperä ei otollinen olisikaan.

Joskus tapahtuu kummia, ja se on urheilun ydin. Jotkut Valioliigan ylhäiset saattoivat arvioida viime syksynä Leicesterin hassuksi ”apuseuraksi”. Eivät arvioi enää.

Mahdollisuus pienille on aina suotava. Vähäväkisen lajin, tämän jääkiekon, on vain pohdittava miten se tapahtuu niin, ettei tuote happane ennen kuin ilosanoma on edes puolimatkassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.