"Suolanti" ei ole pahin uhka

Suomen kieli rapautuu, kun se saa yhä kiihtyvällä vauhdilla vaikutteita muista kielistä ja varsinkin englannista. Miksi virallinen kielipoliisi eli Kotimaisen kielen tutkimuslaitos (Kotus) ei tee asialle mitään! Näin järkyttyneitä kommentteja näkee aika ajoin yleisönosastoilla ja tekstaripalstoilla.

Ja pakkoruotsista on tietenkin päästävä eroon, sillä se vie mahdollisuuden oppia valtakieliä - siis muun muassa sitä englantia, kommenteissa vaaditaan liki samaan hengenvetoon.

KIELI ja sen puhtaus herättävät suuria tunteita, sillä lähes jokaisella on asiasta varma mielipide.

Sen tietävät varsinkin suomen kielen tutkijat Vesa Heikkinen ja Harri Mantila, joilta on äskettäin ilmestynyt Kielemme kohtalo -tietokirja. Siinä tutkijat pohtivat kirjavoituvaa kielimaisemaamme ja suomen kielen tulevaisuutta.

Juuri heidän kaltaisiaan huudetaan apuun, kun kielen tarkkailijat arvelevat suomen kielen ajautuvan kohti turmiota.

Turhaan tutkijat vakuuttavat, että mikään kieli eikä kulttuuri ole syntynyt ja pysynyt "puhtaana" muiden kielten ja kulttuurien vaikutuksesta.

Juuri tämän tiedon ansiosta "viralliset kielipoliisit" eli kielentutkijat ovat asian suhteen leppoisimpia - mikä ei suinkaan tarkoita välinpitämätöntä kaikki käy -asennetta. He tietävät, että kieli ei elä umpiossa, vaan se on alati vaikutteille altis. Jos näin ei olisi, heiltä hiipuisi pian koko tutkimuskohde ja ihmisiltä kommunikoinnin väline.

Kieli on tehty käyttöä varten, jolloin se väistämättä muuttuu muun maailman mukana.

Tässä toki piilee myös kielen säilymisen ja elinvoimaisuuden uhka. Esimerkiksi sukukielemme Venäjällä uhkaavat kuolla pois viimeisten käyttäjien myötä.

SUURIMPANA suomen kieltä uhkaavana tekijänä Heikkinen ja Mantila eivät pidä esimerkiksi suolantia eli suomen ja englannin sekoitusta tai kirjoitetun kielen puhekielistymistä.

Heidän mielestään pahinta on, että meiltä puuttuu yhteinen kieli. Meillä ei näyttäisi olevan käytössä yhteistä kieltä niissäkään tilanteissa, joissa olisi ehdottoman tärkeää laajasti ymmärtää toisiamme. Sellaisia ovat muun muassa politiikka ja viranomaistoiminta. Osa kansalaisista kokee politiikan ja viranomaisten kielen itselleen täysin hepreaksi. Timo Soini on osannut taitavasti hyödyntää tätä puhumalla eri tavoin kuin muut poliitikot.

Yhteisen kielen puuttuminen lisää eriarvoistumista ja kansalaisten epätasa-arvoa. Suomeksi siis syrjäytymistä. Onhan selvää, että ihmisellä on suurempi riski jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle, mikäli hän ei ymmärrä ja osaa itse käyttää tarvittavaa kieltä. Kielijärjestelmällä ja yhteiskuntajärjestelmällä on tiivis suhde, minkä voi helposti havaita vaikkapa Britannian luokkajakoyhteiskunnasta. Suunsa avaamalla britti tulee tahtomattaan kertoneeksi myös luokka-asemansa.

Hyvä kielitaito - ja nyt on kyse erityisesti äidinkielen taidosta, ei siis kansainvälistymispaineista - on pääomaa, joka lisää kansalaisten yhdenvertaisuutta. Se sama tavoite on myös Pisa-tutkimusten kärjessä keikkuvalla suomalaisella koulujärjestelmällä.