Suomalainen kielitaito kestää

Suomalainen perus- ja lukio-opetus saa jälleen minulta pisteitä. Meillä suomalaisilla on loistava kielitaito, kiitos hyvän kielten opetuksen. Opiskelen täällä Saksassa englannin kielellä mutta kaikki asiat on hoidettava saksaksi. Tähän asti minulla ei ole ollut mitään ongelmia.

Toisin on monen muun Euroopan maan kansalaisen tilanne. Suurin osa itä- ja eteläeurooppalaisista opiskelijoista osaa hädin tuskin englantia, puhumattakaan saksasta. Heidän kanssaan kommunikointi on vaikeaa, kun kumpikaan käyttökieli ei suju. En tiedä miten he opinnoistaan suoriutuvat, luultavasti eivät kovin hyvin, koska muutamille kursseille on kehitetty ulkomaalaisille opiskelijoille vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Viime vuosien suuren reputtaneiden määrän vuoksi ei vaihto-opiskelijoiden enää tarvitse tehdä lopputenttiä, vaan sen voi korvata kirjoittamalla esseen.

Olen miettinyt, että ehkäpä ei sittenkään ole huono juttu asua siellä kaukana pohjoisessa ja puhua outoa kieltä. Siitä syystä meidän on pakko opetella muita kieliä ja opetuksen taso on selkeästi huippuluokkaa. Lukekaa koululaiset kieliä!



Saksalainen päivähoitobyrokratia poikkeaa suomalaisesta mallista melkoisesti. Suomessa kun tarvitsee hoitopaikan, ilmoitus kuntaan riittää ja tieto paikasta tulee kotiin. Lapselle reppu selkään ja eikun hoitoon ensimmäisenä hoitopäivänä. Perustiedot kysytään yhdellä lomakkeella ja vanhempien tulot toisella.

Saksalaisesta päiväkodista saimme paksuhkon vihkon, joka sisälsi ohjeita erilaisten papereiden hankkimiseksi sekä kymmenkunta täytettävää lomaketta. Lomakkeilla kysyttiin rokotuspäiviä, lääkärintodistusta yleiskunnosta, lupaa syödä, lupaa osallistua erilaisiin toimintoihin ja paljon muuta. Yksi ilta meni papereita lukiessa ja täytellessä.

Lapsemme päiväkoti on kuitenkin hyvä, lapsi saa joka päivä kolmen ruokalajin lounaan ja maksukin on vain puolet Suomen päivähoitomaksusta, joten paperit kannatti täytellä.



Käydessämme läheisellä lääkäriasemalla tyttäreni kanssa, meiltä tiedusteltiin lapsen terveyspapereita. Lääkäri oli hyvin ihmeissään kertoessani, että ei minulla sellaisia ole mukana, vaan aina kun menemme lääkäriin, katsoo lääkäri lapsen sairaushistorian tietokoneelta.

Saksalaiset kantavat siis itse mukanaan kaikkia sairauteensa liittyviä papereita. Meidän pieni ongelmamme selvisi ilman papereitakin, mutta jälleen suomen edistyksellisyys tuli todistettua.



Tähän asti haastavin paikka minulle on ehdottomasti ollut koripallon pelaaminen saksalaisen valmentajan johdolla. Koripallo terminologia ei ole koskaan aiemmin tullut vastaan ja ensimmäisissä harjoituksissa oli kyllä tehtävä, kuten tyttäreni sanoi koulussa välillä tekevänsä; "jos ei tajua mitään, voi aina katsoa mitä muut tekee ja tehdä perässä".

Nyt muutaman viikon pelaamisen jälkeen, voi jo välillä olla se jonon ensimmäinenkin, eikä tarvitse aina odotella ja ottaa mallia muista.