Suomen on pakko puolustaa, kun kyvyt eivät riitä hyökkäämiseen

Nyt ei ole vara hävitä, jos Suomen jalkapallomaajoukkue aikoo vielä sinnitellä paikasta Etelä-Afrikan MM-kisoihin.

On niin sanotun pakkovoiton paikka, joka tuntuu aika vekkulille käsitteelle Suomen jalkapallohistoriaan peilattuna. Ei tästä ole aikaa kuin 20 vuotta, kun Suomen voitto Walesista oli vielä melkoinen sensaatio.

Nyt tappio miellettäisiin lähes katastrofiksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomi on voittanut kautta historian yhdeksästä Wales-ottelustaan vain kaksi. Edellisen kerran nämä joukkueet kohtasivat vuoden 2004 EM-kisojen karsinnoissa. Wales upotti Suomen kisahaaveet Helsingissä 0-2-vierasvoitolla. Cardiffissa joukkueet pelasivat 1-1.

Suomi on eittämättä mennyt jalkapallomaana eteenpäin 20 vuoden takaisista ajoista, mutta juuri tällä hetkellä homma junnaa paikallaan.

Jari Litmanen on ehdottomasti huippupelaaja, mutta kaikki tietävät, että hänen parhaat pelivuotensa on jo ohitettu. Mitä sitten kertoo joukkueesta se, että Litti on 38-vuotiaana ja puolikuntoisena joukkueen avainpelaaja.

Suomen joukkueen materiaali on erittäin kapea ja sen takia Litmanen kuuluu yhä kalustoon. Samanlaista jalkapalloälykköä ei toki synny kovin usein, mutta laajemmalla vaihtoehtotarjonnalla Litti ei enää istuisi maajoukkueeseen.

Suomen nuorista ei vaan yksinkertaisesti ole kasvanut viime vuosien aikana suurien saappaiden täyttäjiä. Mika Väyrynen ja Teemu Tainio olivat aikanaan vahvasti ehdolla Litmasen seuraajiksi, mutta lukuisat vammat ovat jarruttaneet molempien kehittymistä kansainväliselle huipputasolle. Alexei Eremenko junior on puolestaan ollut liian laiska noustakseen taitojensa edellyttämälle tasolle.

Nykyinen päävalmentaja Stuart Baxter on yrittänyt istuttaa Suomen joukkueelle aiempaa hyökkäävämpää pelitapaa. Ajatus on hieno, mutta palapelissä ei ole riittävästi sopivia paloja.

Edellinen päävalmentaja Roy Hodgson keskitti kaikki mahdolliset voimat puolustukseen ja rakensi hyökkäystaktiikan vastaiskujen varaan.

Ehdottomasti olisi hienompaa, jos Baxterin taktiikka osoittautuisi toimivammaksi. Näin ei kuitenkaan taida käydä. Eurooppalaisessa mittakaavassa taidoiltaan perin vaatimattoman Suomen ongelma on yhä pelin hallinnassa. Resurssit eivät yksinkertaisesti riitä pyörittämään solmuun kovin helposti heikkoakaan puolustusta.

Valitettavasti on pakko hyväksyä se tosiasia, että olemme altavastaajia ja siinä myös vahvimmillamme. Sen takia meidän joukkueemme tähtiin kuuluu muun muassa Markus Heikkinen, joka kyllä katkoo vieraiden hyökkäyksiä ahkerasti, mutta ei kovin usein löydä syötöillään joukkuetovereita.

Kasvakaa nopeasti isoiksi Lauri Dalla Valle, Teemu Pukki ja muut lahjakkuudet. Nykyisen maajoukkueen runko on ikävä kyllä aikansa elänyt.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.