Suomi on ihana maa

Yhtäkkiä tukistin itseäni kotisohvalla. Uuvuin vuosikymmeniä jatkuneeseen Suomi-kritiikkiini tv-uutisten päättymättömänä kommenttiraitana. ”Ole jo hiljaa urpo”, sähisin itselleni.

Ammattimankujana ja lahopuiden kestosyynääjänä en näe kukoistavaa metsää. Itsenäisyyspäivää vasten alkaa oikein itkettää, kuinka söpö maa Suomi onkaan. Voi pikkuista: kyllä sinä oletkin lutuinen, kun tarkemmin katsoo.

Suomalaiset ovat yhtä suurta perhettä. Maassamme avioerokaan ei riko sukulaisuussuhteita, sillä jokainen suomalainen on viimeistään kolmas serkku keskenään.

Täällä vain harva yrittää olla olevinaan, koska olemme kaikki jostakin Luhangan pusikosta tai Petsamon peräreiästä lähtöisin.

Asumalähiöissä on aika lailla rauhallista Syyriaan verrattuna. Kestän kyllä naapurien matonpaukutuksen päiväunieni aikana, kun ei tarvitse pelätä kylänmiesten ajavan napalmirekalla makuuhuoneeseen.

Suomessa saa verrattoman hyvää palvelua valtion virastoissa, kunhan osaa täyttää 400-kohtaisen lomakkeen ja jaksaa jonottaa kaksi päivää puhelimessa. Täällä ravintoloissa saa syödä rauhassa eikä tarvitse alituiseen vastata tarjoilijan uteluihin.

Paljon parjattu julkinen terveydenhuoltokin toimii kuin Pendolinon sähköinen vessanovi: hieman hitaasti, mutta vakaasti. Lasteni kipeät korvat olen saanut aina samana päivänä näytille. Itse pääsin hammaslääkärille seuraavaksi päiväksi kerrottuani, että kaikki hampaani (ja korvat) heiluvat.

Suomessa ei ajauduta joukkohysteriaan – paitsi jouluvalmistelujen ja talvirenkaanvaihdon suhteen. Molemmat onkin syytä aloittaa juhannuksena, ettei kiire yllätä.

Kouluampumisten jälkeen Yhdysvalloissa teljettiin ylivilkkaita lapsia vankilaan. Täällä moraalipaniikissakin säilyy jokin tolkku – paitsi turvapaikanhakijoiden tervaamisessa.

Rakastan Suomea, koska täällä ei tarvitse puhua tuntemattomille hississä vaan voi tuijottaa lähimmäisen kännykän räpläystä. Jos näen hotellissa amerikkalaisturistin jonottavan hissiin, juoksen mieluummin rappuset 15. kerrokseen.

Jos suomalaiset haluavat keskustella keskenään, se on helppoa kuin heinänteko tuntemattomienkin maanmiesten kanssa. Olemmehan yhdessä kituneet yhdeksän vuotta samassa luokkayhteiskunnassa – peruskoulussa.

Lidl on parasta mitä suomalaiselle tasa-arvolle on tapahtunut sitten peruskoulu-uudistuksen. Saksalaisen halparuokaketjun ilmakuivatun italialaiskinkun edessä optiomiljonääri ja toimeentuloasiakas seisovat rinnakkain – kuolaa rinnuksillaan.

Valtio on salaa palkannut kansallistaukin pitämään kasassa kansallista solidaarisuutta. Jokaisen Björn Walhroosin laukoman älyttömyyden jälkeen koko punavalkoinen Suomi seisoo yhteisrintamassa puolustamassa isiemme ja äitiemme hiellä ja verellä synnyttämää hyvinvointivaltiota.

Uskomme tasa-arvoon. Kaikkia koskeekin tasaveroinen asevelvollisuus paitsi naisia ja urheilijoita.

Ilman ironian häivääkään on sanottava, että Suomi on niin liikuttavan ihana maa, etten haluaisi asua missään muussa maassa – paitsi marraskuusta huhtikuuhun.

Kolumnisti on kirjoittamisen sekatyömies.