Suuhun sopimattomat

Viisivuotias kummityttöni availee touhukkaana syntymäpäivälahjaansa. Hajamielinen joulupukki toi tytölle lahjaksi silityslaudan, mutta ei rautaa. Silitysrauta pilkistää jo lahjakääreen alta, mutta narut kaupan täti on sitonut pirun tiukkaan.

– Voi pelkele, ärrävikainen, niin kiltin ja viattoman näköinen, Ellen päräyttää tuskaisena.

Seuraavana päivänä mummoni, 85, harmittelee, kuinka suurin osa hänen ystävistään istuu jo pilven reunalla.

– Minua ei mikään muu vaivaa kuin vanhuus, mummo kiteyttää.

Mummo kertoo kahvittelun lomassa, että yksi hänen ystävistään, Sylvi, 80, on menossa lääkärintarkastukseen. Ikääntyneen kuljettajan ajokyky ja näkö tarkastetaan. Paljon liikkuvalle mummoparille auto on elinehto.

– Sittenhän me kusessa ollaan, jos Sylvin ajokorttia ei enää uusita, eritteisiin liittyviä sanoja hyvin harvoin käyttävä mummoni laukaisee.

Ja minä meinaan tukehtua pullaani.

Edellä kerrotut tosielämän esimerkit kuvaavat sitä, mitkä sanat sopivat kenenkin suuhun. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kiroilu ei istu ainakaan lapsen maitohampaita täynnä olevaan suuhun. Saati sitten tekohampaita käyttävän mummon suuhun. Tai ylipäätään kenenkään suuhun – sukupuolesta riippumatta.

Pienet lapset eivät vielä edes ymmärrä kiroilemisen rikkovan kulttuurisia tabuja. He todennäköisesti vain matkivat vanhemmilta kuultujen voimasanojen viljelemistä. Eikä edes suun peseminen saippualla enää tehoa uhkailukeinona.

Nyt jo edesmennyt mummoni oppi kiroilemisen taidon vasta, kun hän dementoitui. Tauti muutti aina niin nauravaisen mummon aggressiiviseksi, kirosanoja sylkeväksi merikarhuksi. Kiroilu oli rankassa ristiriidassa mummon ulkoisen habituksen kanssa, sillä hän oli hauras kuin höyhen.

Eritteet, uskonto ja seksuaalisuus. Siinä kirosanojen aihepiirien kolmen kärki. Nuorten suosiossa on seksuaalisuuteen liittyvät solvaussanat, aikuisilla uskonnolliset. Suuressa kirosanakirjassa (WSOY 2007) esitellään kulttuuria tabuja rikkovia sanoja yli 5000, ja näillä on tuhansia ja taas tuhansia variaatioita kiroilijan mielikuvituksesta riippuen.

En usko, että kummityttöni olisi saanut lahjaansa avatuksi ilman ukkosen jyrähdykseltä kuulostavaa voimasanaa. Kirosana johti kuitenkin siihen, että uusi silitysrauta hyllytettiin muutamaksi päiväksi.

Maatilan emäntänä toiminut mummoni olisi voinut käyttää kusessa-sanan tilalla myös sanaa ”lehmän lannassa” tai vaikka sivistyneesti ”ureassa”. Mutta näillä sanoilla ei olisi ollut ollenkaan sama klangi, puhumattakaan yllätysefektistä.

Itse kiroilin viimeksi hiihtoladulla, kun latuja tallovat koiran ulkoiluttajat olivat pilanneet luistelu-uran. Pulputtavaa törkypuheiden suoltajaa minusta ei koskaan tule, mutta hiihtotilanteessa kiroilemisella oli selvä terapeuttinen vaikutus. Paha mieli kiteytyi kirosanaan, jonka sylkäisin mielenosoituksellisesti suustani ulos.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja ja vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.