Suurten muutosten äärellä

Tietyn elämänvaiheen päättyminen tuo aina esille monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Tänä keväänä valmistuvana abiturienttina olenkin pitkin kouluvuotta pohtinut lukioaikaa kokonaisuudessaan – mitä se on minulle antanut, ja mihin elämä sen jälkeen johtaa.

Olen huomannut asiaan liittyvien tuntemusten olevan erittäin yksilökohtaisia.

Monet ovat saaneet tarpeekseen kuuden palkin jaksoista ja kirjoitusstressistä eivätkä malta päästä pois, kun taas toiset suhtautuvat varauksella tulevaisuuteen ja haluaisivat jäädä tuttuun ja turvalliseen lukioon.

Itse sijoitun lähemmäksi jälkimmäistä ajattelutapaa, vaikka toki yritän suhtautua seuraavaan askeleeseen avoimella asenteella.

Lukio on antanut minulle paljon. Vasta viime aikoina olen alkanut kunnolla arvostaa sitä, miten mielekkään arjen ja hyvien ystävyyssuhteiden ohella siellä on myös tullut opittua asioita enemmän kuin heti älyäisi.

Suurta määrää kursseilla opituista tiedoista en välttämättä tule koskaan elämässäni hyödyntämään, mutta oma valintahan se oli hakea yleissivistävään kouluun, enkä tätä valintaa todellakaan kadu.

Tuntuu typerältä ajatella, että kirjoitan ylioppilaskokeessa kolme reaaliainetta, vaikka yhdestäkään niistä ei todennäköisesti ole suoraa hyötyä sisäänpääsyn kannalta tavoittelemaani jatko-opintopaikkaan.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mihin elämässään loppujen lopuksi päätyy, tai mitä taitoja ja tietoja tulee elämän varrella tarvitsemaan.

Koen tässä vaiheessa arvostavani lukiota enemmän kuin koskaan ennen. Näitä kahta ja puolta vuotta pitkin olen toisaalta oppinut hyödyllisiä asioita ja kiintynyt tähän koulunkäynnin muotoon, mutta samalla myöskin törmännyt omiin rajoihini ja kasvanut pikkuhiljaa valmiiksi seuraavaa elämänvaihetta varten.

Tulevaisuus saattaa tässä vaiheessa hieman pelottaa, mutta pyrin näkemään sen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana – ja tätä lähestymistapaa suosittelen kaikille samankaltaisessa vaiheessa oleville.

Kirjoittaja on jyväskyläläisen Schildtin lukion abiturientti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.