Svenska dagen – jättekivaa!

Tyypillinen suomenruotsalainen?

Hän kävelee Stockmannilla minkkiturkissa ja siemailee kahvia Esplanadilla? Paistaa viikonloppuisin kampasimpukoita merenrantahuvilassa Strömsön hengessä? Tai sitten ei.

Hän duunari, sillä rannikolla tehdään samoja töitä kuin muuallakin. Tai viljelijä: oletteko huomanneet, kuinka monet kaupasta ostamamme vihannekset ja kasvikset ovat kasvaneet suomenruotsalaisen viljelijän pellossa?

Kun katsoo tavallista elämää tavallisella ruotsinkielisellä paikkakunnalla, ei kultalusikka suussa syntyneitä näy. Paljon puhuttu bättre folk näyttää läheltä kovin erilaiselta. On hoitajia, siivoojia ja rekkakuskeja. He ovat tavallisia suomalaisia, mutta puhuvat toista kotimaista kieltä.

Yksi stereotypia on silti totta. Suomenruotsalaiset ovat himpun verran yhteisöllisempiä, avoimempia ja myönteisempiä. Se lienee osasyy suomenruotsalaisten parempaan terveyteen ja pidempään elinikään – toinen syy voi olla rannikon kalapitoisempi ruokavalio. Suomenruotsalainen siis hymyilee silakka suupielessä ja on pirun tyytyväinen elämäänsä.

Savolaisilla, pohjalaisilla ja hämäläisilläkin on omat erityispiirteensä. He eivät kuitenkaan herätä yhtä voimakkaita tunteita. Mikä suomenruotsalaisissa niin ärsyttää? Oletettu erikoisasema ja hemmetin ylipirteys, olen kuullut.

Suomenruotsalainen näyttää tyytyväisemmältä kuin moni kulmat kurtussa kulkeva suomalainen. Onko hänellä siis kaikki paremmin kuin muilla? Ei, mutta hän luottaa tulevaisuuteen.

Ylipirteydeksi tulkittu iloisuus on luontainen osa suomenruotsalaista kulttuuria. Se ei ole teeskentelyä eikä ylemmyydentuntoa.

Virheellinen ja yleinen paremmuuden leima haittaa monia suomenruotsalaisia. Ennakkoluulo estää näkemästä ihmisiä, yksilöitä, ihmisryhmän sisällä.

Suomenruotsalaiset eivät ole niin yhtenäinen ryhmä kuin usein oletetaan. Helsinkiläisellä hienostorouvalla ja pohjanmaalaisella maanviljelijällä on kovin vähän yhteistä. He elävät suomenruotsalaisen kulttuurin raameissa, mutta silti erilaista elämää.

Riie Heikkilän väitöstutkimuksen mukaan tilastollinen suomenruotsalaisuus olisi erotettava kulttuurisesta.

Suomenruotsalaisuus on paljon muutakin kuin tilastollinen kielivalinta. Niin on myös omalla kohdallani. Ruotsinkielinen äitini piirsi aikanaan rastin sellaiseen ruutuun, joka teki minusta suomenkielisen.

Lapsuudessa piirretyn rastin takia olen käynyt kouluni suomeksi. Aikuisuudessa rasti vaikuttaa esimerkiksi siihen, että autoni rekisteriote tulostuu automaattisesti suomeksi – toisin kuin äidilläni.

Samalla olen kasvanut osaksi suomenruotsalaista sukua ja oppinut toisen kielen jo lapsena. Väestörekisterissä olen suomenkielinen, mutta käytännössä suomenruotsalainen. Siirrän sitä henkistä perintöä ilolla myös omille lapsilleni.

Suomenruotsalaiset eivät ole ruotsalaisia, vaan ruotsia puhuvia suomalaisia. Tänään ei puhuta pakkoruotsia eikä pakkosuomea, vaan molempia kotimaisia kieliä.

Ruotsalaisuuden päivänä ei juhlita Ruotsia, vaan kaksikielistä ja yhteistä kotimaata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.