Tämä sisältää tuotesijoittelua

En lähtisi satasen pikamatkan lähtöviivalle kyykkimään, mutta väittäisin olevani maailmanmestaruusluokkaa kanavan vaihtamisessa kuullessani radioaalloilta Arttu Wiskarin kappaleen ensi sävelet. En lähde artistia tässä sen ihmeemmin parjaamaan. Sanottakoon vain, että ei ole ihan minun makuuni.

Taannoinen hammaslääkärikäynti, jonka aikana radiosta tuli kaksi Wiskarin kappaletta, oli yhtä tuskaa. Teki mieli ulista, että ”poraa kovempaa”.

Televisioruudulla saman salamareaktion minussa aiheuttaa Jope Ruonansuun tähdittämä muka-sketsi -ohjelma ja yhtälailla muka-hauska Kummelien elokuvatuotanto.

Ruonansuusta – joka muuten lavalla on mielestäni ihan hyvä vaikkei televisiossa olekaan – tuli mieleen, että onkohan miehellä sponsorisopimus Bepanthen-voidetta valmistavan Bayer-firman kanssa. Kyseenalaista tosin on, toimivatko miehen Bapanthen-lääkäri vitsit (siis ”vitsit”) mainoksena vai pikemminkin asiakkaiden karkottimena. Eräänlaisena antimainoksena, jonka pohjalta Bayer voisi hakea Ruonansuulta korvausta menetetyistä asiakkaista.

Moni nykypäivän tv-ohjelma sisältää tuotesijoittelua ja katsojan aivoon muka huomaamatta siroteltua mainostamista. Mietin mitkä muut ohjelmat tai koomikot olisivat voineet kääräistä taskuun lisätienestiä mainossopimusten kautta.

Iästäni kertonee se, että ensimmäisenä mieleeni tuli Heikki Kinnusen Onks Viljoo näkynyt -hahmo ja tämän takataskussa heilunut Koskenkorvapullo.

Vähän tuoreempaa tuotantoa olisi Krista Kososen Putous-sketsihahmo Kristoffer Taxfree, joka superristeilijänä olisi voinut kääntyä Tallink Siljan tai Viking Linen puoleen.

Riku Niemisen Munamies olisi voinut kinuta rahaa Munakunnasta ja Aku Hirviniemen kaksimielinen Usko Eevertti Luttinen sekä muna-, että seurakunnasta.

Duudsonit voisivat kerätä sponsorirahoja lääkärikeskus Mehiläiseltä tai laastareita valmistavalta Hansaplastilta. Siskonpetin naiset taas Hästensiltä tai kotimaisittain Unikulmasta. Possen tempauksista taustanimiksi kävisi ainakin suihkuja valmistava Oras.

Minkä mainoskoordinaattorin maailman minussa onkaan menettänyt.