Tämän tv-kanavat osaavat: Jouluaaton paketointi

Joulu on television katsojan stressittömintä aikaa. Nimittäin jos televisiokanavat jotain Suomessa osaavat, se on joulun ajan ja erityisesti jouluaaton paketointi - hienosti sanottuna konseptointi. Jouluaaton ohjelmatarjonta on loppuun saakka mietittyä eikä katsojan tarvitse juuri pelätä mielipahaa.

Aatto alkaa Kakkosen Kuumalla linjalla, jonka huipentaa perinteisesti Lumiukko ja sen jatko-osa Lumiukko ja lumikoira. Näiden välissä käydään Ykkösellä julistamassa joulurauha Turussa. Päivä on täynnä harmitonta jouluviihdettä kanavalla kuin kanavalla.

Erityisen hyvin joulun henki näkyy elokuvissa. Aattona nähdään muun muassa lastenelokuva Rölli - Hirmuisia kertomuksia, Edvin Laineen Prinsessa Ruusunen ja sympaattinen Hugh Grantin tähdittämä Poika. Kakun kruunaa vielä toinen(?) Hugh Grant -elokuva lämpöinen Rakkautta vain (Love actually). Ainoa roso hyvänmielenhattarassa on Yle Teeman yläluokan rappiosta kertova Ludwig II.

Tämän jälkeen joulupäivänä saattaa kaivata vähän toimintaa, mutta ruutuun lävähtää Babe - Urhea possu, Niko 2 - lentäjäveljekset ja Ihmeellinen elämä.

Joulun ajan elokuvavalinnoissa nähdään tiukan konseptoinnin huono puoli. Se tekee kattauksesta tasapaksua. Lisäksi se herättää kysymyksen: Kuinka monta pumpulin pehmittämää jouluhempeilyä voi katsoa ettei suussa ala maistua liian makea? Ähky saattaa iskeä yhtälailla joulupöydän antimista kuin elokuvamaratonin ihanuuspöhöstä.

Jos rohkeampien elokuvien esittäminen aattona tuntuu kanavista liian suurelta riskiltä, voisi katsojien kanssa kujeilla myös hieman toisella tavalla. Joulupöytään istutaan Suomessa keskimäärin kello 17 ja 19 välillä. Pöytä pursuaa herkkuja ja keskellä on muheva joulukinkku. Mikäs sen mukavampaa kuin sijoittaa juuri tuohon katseluaikaan Babe.

Kaikkien tuntema sankaripossu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.