Tästä unesta ei haluaisi herätä

On uusivuosi. Herään ilman herätyskelloa, niin kuin äiti on opettanut. Mittari näyttää +36 astetta ja aurinko hehkuttaa elämänenergiaansa. Kaupoista loppuvat valkoiset rantasandaalit. Tänään pukeudutaan valkoisiin ja suunnataan illaksi ja yöksi hiekkarannoille vastaanottamaan uusi, parempi vuosi.

Sitä ennen kuitenkin syödään. Pöytä notkuu brasilialaisia herkkuja. Salaattia moneen lähtöön ja ah niin ihania leivoksia. Olen kohta ihan täynnä sokeria ja jauhoja. Mutta, kuten joku viisas on joskus sanonut, tärkeätä ei ole se, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se mitä suuhunsa pistää uuden vuoden ja joulun välillä. Siis vielä yksi kakunpala, ihan pieni...

Sitten on aika suunnata biitsille. Kadut ovat tukossa. Kävellen olisi jo perillä. Metrokin on erikoisaikataulussa. Metroliput on täytynyt ostaa jo etukäteen ja ne käyvät vain lipussa merkityn tunnin aikana. Jonot ovat silloinkin (sata)kymmenmetrisiä.

Sambarumpuryhmän hypnoottinen pauke kuuluu kauas. Sen voittavat ainoastaan rakettien äänet. 20-minuuttinen ilotulitus on dramaturginen näytelmä vailla vertaa. Ihmiset ympärillä halailevat ja suukottelevat, toivotellen hyvää uuttavuotta toisilleen.

Joltain turistilta viedään kamera. Menee varmaan tarpeeseen.

Pari miljoonaa jalkaparia tallaa santaa samban, popin ja funkin tahtiin. Nuorimmaiset nukkuvat vilteillä. Tunnelma on hämmentävän harras. Kauniita, pieniä, kukitettuja kaarnalauttoja lähetetään ulapalle. Meren jumalatar Iemanja saa lahjoja.

Innokkaimmat juhlijat hyppäävät aaltoihin vaatteet päällä. Minä ihailen vierestä.

Olen onnellinen, kavereita on ympärillä ja elämä tuntuu antavan jälleen uuden jännittävän vuoden, ihan lahjaksi.

Tästä alkaa Brasilian kansan sambakarnevaaleihin valmistautuminen. Ovathan ne jo helmikuussa, karnevaalit siis. Jotkin brassifirmat sanovat, että maaliskuuksi voidaan ehkä sopia tapaamisia tammikuu kun menee uudestavuodesta toipumisessa ja karnevaaleihin valmistautumisessa.

Karnevaalien aikaan koko Brasilia on käytännössä kiinni. Siinä on juhlimisen mallia Suomelle. Minuuttiaikatauluista viikkoja, jopa kuukausia kestäviin bileisiin.

Mutta eläkäämme tässä hetkessä.

Aurinko nousee jälleen. On vuoden ensimmäinen aamu. Ihmiset valuvat väsyneinä, mutta onnellisina kohti kotejaan. Joillakin se on oma pieni tai suuri linna esikaupunkialueella, toisilla pahvinpalanen tai vanha superlonpatja kadun kulmauksessa. Juhlat kuuluvat kuitenkin kaikille.

Päätän, että tästä unesta en aio herätä, ainakaan jos ei ole ihan pakko.

Kirjoittaja on Brasiliassa asuva toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.