Tätitopakka ja jätkäministeri

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusen ja dokumenttielokuvantekijä Tuukka Temosen välinen kärhämöinti elokuvasta kesti vuorokauden.

Hetken ilmassa oli puheita oikeudenkäynneistä, luvattomasta kuvaamisesta ja sopimusrikoista.

Ongelma pompahti julkisuuteen, kun elokuvantekijät toivat riidan puoluesihteeri Tujusen kanssa julkiseksi.

Tujunen olisi halunnut ilmeisesti rajata pois joitakin osia dokumenttielokuvasta tai estää koko dokumenttielokuvan julkaisemisen. Hän koki, että elokuvantekijä oli aikanaan sopinut vaalikampanjan kuvaamisesta erilaisin tarkoituksin ja ehdoin kuin nyt on tapahtumassa.

Sopimusoikeudellisesti puolueen suljetussa kampanjatoimistossa tapahtunut kuvaaminen voi olla luvanvaraista. Ja kuvaamiselle voidaan sopia ehtoja.

Demokratian näkökulmasta tilanne on toinen ja sitä puoluesihteeri Tujunen ei tuntunut heti tajuavan.

Vaalit ja sen tapahtumat ovat demokratian ydintä. Presidentinvaalien kampanjasta kuvatun aineiston jälkikäteinen julkaisun estäminen on vastoin demokratian arvoja. Ei voi ajatellakaan, että Sauli Niinistön vaalityöntekijöiden kokousten materiaali voisi olla sillä tavalla arkaluontoista, että sitä ei voisi julkistaa.

Jos näin olisi, se langettaisi suuren varjon koko presidentti-instituution ylle.

Kokoomus on ollut taitava rakentamaan politiikkaansa mielikuvien varaan. Korvat, työväenpuolue, Sari Sairaanhoitajat sekä kahvilat ovat tehneet kokoomuksesta dynaamisen ja naapuripuolueiden tontilta ääniä kaivaneen puolueen.

Mutta jo pari vuotta puolueen mielikuva on murentunut. Pääministeripuolueena kokoomus on alkanut näyttää päättämättömältä ja vastuuttomalta.

Kokoomus on päävastuussa Suomesta ja ihmiset odottavat siltä tekoja kansakunnan hyväksi. Niitä ei ole tullut, jolloin imagopolitiikkakaan ei enää toimi.

Kokoomuksen imagopolitiikan viimeinen onnistuminen oli Niinistön valinta presidentiksi. Siinä vaalissa vihreiden Pekka Haavisto haastoi Niinistön yllättävän vahvasti. Niinistön ennakko-odotuksia täpärämpi voitto kertoi jo ongelmista kokoomuksen toiminnassa.

Kokoomuksen vaalipolitiikan ja imagonrakennuksen taustahahmo on ollut 2000-luvulla erityisesti yksi nainen, puoluesihteeri Tujunen. Hän on topakka persoona, joka käyttää myös ronskia kieltä.

Ehkä tämän brutaalin kuvan tulo julki ei miellyttänyt.

Toinen puoli asiassa on, että elokuvaväki teki riidalla myös omaa markkinointityötään. Nykyisinhän elokuvien ja televisio-ohjelmien myynninedistäminen on joskus todella raakaa. Vai mitä muuta se on, kun Jari Sarasvuo aloittaa uuden tv-show’nsa tapaamalla murhamiestä.

Urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) Sotshin-matka on ollut veivausta. Ensin ministeri leikki ”lähtee ei-lähde” -leikkiä, sitten hän puhui vähemmistöjen tapaamisesta ja loi protestimielialaa.

Lopulta hän lähti, katsoi kiekkoa sekä juhli itsensä otsikoihin. Ja paljasti kädestään rikkaiden ihmisten moottoriurheiluhenkisen yli 3 000 euron TAGHeuer-kellon.

Onko politiikka sitä miltä se näyttää, vai sitä mitä poliitikot sen puheissaan väittävät olevan?