Taas on ulkopolitiikan aika

Hallituksista on tullut viime vuosikymmeninä etupäässä taloudenhoitajia. Hallituskokoonpanot toisensa jälkeen kertovat keinonsa työttömyyden vähentämiseksi, yrittäjyyden edistämiseksi ja bruttokansantuotteen kasvattamiseksi.

Talouspolitiikan taakse on luisunut entinen merkittävä politiikan sektori, ulkopolitiikka. Viime hallituskausilla ei ole tehty merkittäviä ulkopoliittisia linjauksia vaan ulkoasioista on tullut virkatyötä. Pääministerit ovat EU-politiikkaa lukuun ottamatta passiivisia.

Osaksi tämä liittyy ulkopolitiikan perinteeseemme. Ala on nähty asiantuntijoiden reviiriksi. Siitä ei käydä monipuolista julkista keskustelua. Toisaalta ulkopolitiikka on meillä lähellä turvallisuuspolitiikkaa, koska syvimmiltään kyse on Suomen selviytymisestä itsenäisenä ja omatahtoisena Venäjän naapurissa.

Tämä suhde naapurimaahan on herkkä kysymys, sillä Venäjä on välillä on selkeämmin ja välillä heikommin maailmanpolitiikan toinen napa ja läntisten arvojen sekä Yhdysvaltojen vastapuoli.

Siksi keskustelu on hyshys-puhetta. Varsinkin sotilaallinen liittoutuminen on arka aihe.

Sotien jälkeisessä Suomessa ulkopolitiikka oli hallitusten työskentelyssä korostetussa roolissa. Historiamme termistöön on jäänyt vaikkapa käsite Paasikiven-Kekkosen -linja. Nimipari oli puolustuslinja, jolla maata pidettiin itsenäisenä.

Esko Ahon (kesk.) lamahallituksen päätehtävä oli pelastaa Suomi rajusta lamasta. Siksi on yllättävää, että Ahon hallitus on viimeinen merkittävän ulkopoliittisen linjauksen tehnyt hallitus. Suomi vietiin Ahon aikana EU:hun. Neuvoa-antava kansanäänestys järjestettiin lokakuussa 1994. Siinä 56,9 prosenttia suomalaisista halusi EU:n jäseneksi. Heti perään eli marraskuun 18. päivänä eduskunta päätti jäsenyydestä.

Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät vuoden 1995 alussa EU:hun.

Sen jälkeen Suomen ulkopolitiikan tekeminen on vaisuuntunut. EU-politiikassa varsinkin Paavo Lipposen (sd.) pääministerikaudella Suomi pyrki unionin ytimiin.

Vuoden 2002 alusta yhteinen raha, euro, sitoi euromaita yhteen muutenkin kuin talouspoliittisesti.

Matti Vanhasen (kesk.) toisen hallituksen ohjelman otsikkona oli ”Vastuullinen, välittävä ja kannustava Suomi”. Mari Kiviniemen (kesk.) pätkähallitus otsikoi: ”Suomi ehyenä kasvun, työllisyyden ja kestävyyden uralle”.

Jyrki Kataisen (kok.) hallitus ilmaisi tavoitteensa sanoin ”Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi”. Alexander Stubbin (kok.) linja oli selkeä vastaus talousongelmiin: ”Suomi uuteen nousuun: kasvua ja työllisyyttä.”

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen visiona on ”yhdessä rakennettu” Suomi. Pääministeri Sipilä on leimautunut hallituksen toimitusjohtajaksi. Hän on ulkopoliittisissa kysymyksissä ulapalla.

Presidentti Sauli Niinistön, pääministeri Sipilän ja ulkoministeri Timo Soinin (ps.) päätös estää Venäjän edustajien pääsy Etyjin kokoukseen Helsinkiin oli ilmeinen virhearvio. Suomen kannattaa rakentaa suhteita Venäjään.

Sipilän hallitus voikin vielä huomata, että ulkopolitiikasta tulee jopa kotoista taloudenhoitoa tärkeämpi hallituksen työmaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.