Tahtoo ahterisiirteen!

En voi enää koskaan lopettaa tupakanpolttoa, koska tein sen kahdeksan kiloa sitten. Jos aloittaisin nyt uudestaan, en uskaltaisi lopettaa, sillä jopa viisi lisäkiloa tähän laardimahaan olisi kertakaikkisen liikaa ja sietämätöntä. Nytkin jo meinaa polviin sattua ja puuskututtaa, mutta hei - ruoka maistuu entistä paremmalta.

Niin niin. Puhun laardimahasta, koska olen sitä surullisenkuuluisaa ompputyyppiä. Vihaan termiä, koska se kuvaa tilaani niin hyvin. Kun farkut ovat hyvät lantiolta ja menevät kiinni, vatsa rötkähtää vyötärönauhan päälle lepäilemään. Jos ostaisin löysemmät housut, työmiehen hymy - tuo persvaon iloinen vekkuli - vilkuttaisi nolosti joka kerta kun kyykistyn.

Tässä vaiheessa tiedoksi niille, jotka ovat ihastuksissaan mahaani katselleet pikkuvauveleiden toivossa, en ole raskaana. Se kumpu on ihan vain ihraa, läskiä ja laardia, eikä siitä synny mitään muuta kuin porua.

Haluaisin, että läskistyisin ahteriini mahan asemasta. Persaukseni on säälittävän lattana ja poikamallinen. Vyötäröä en ole nähnyt näillä leveysasteilla, en edes silloin, kun olin paljon hoikempi. Toisella puolella uumanseutua tosin on hieman kaarta sen ansiosta, että toinen jalkani on pidempi kuin toinen. Olen siis vyötärötön ja vielä toispuoleinenkin.

Reiteni ovat täysin muodottomat, mitä nyt niiden sisäpinnalla lepattaa pari klönttiä, jotka hiertävät ikävästi toisiaan vasten helteellä. Se on valuvika, josta kärsii myös muutama lähisukulaiseni.

Sitten on vielä tissit, joita joku XY-kromosomeilla varustettu kehtasi joskus nimittää naisen kruunuksi. Siis koittakaa mun päätä, siellä se kruunu on, jos jossain. Mitä hyvää on kahdessa juostessa loiskahtelevasta isosta irtokappaleesta, jotka eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla edes alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan? Ei sitten yhtään mitään hartiasärkyä ja sovituskopeissa tuskailua lukuunottamatta.

Ja auta armias, kun menet kapakkaan hieman daisarivakoa vilauttavissa juhlavaatteissasi. Eikö sieltä joku turvennuija parkkeeraa keskustelemaan hinkkieni kanssa. Aika hiljaista on keskustelu, eikä ainakaan minun viisarini värähdä. Tisseiltä en ole asiasta kysynyt, ne kun eivät edelleenkään osaa puhua.

Tiedän, etten ole yksin tuskastumisieni kanssa. Juuri vaatekaupassa keskustelin myyjän kanssa vartalo-ongelmista. Hän olisi kovasti halunnut pienemmän ahterin ja isommat daisarit. Onnennainen, sanoin minä ja toivoin, että joku keksisi tissi- ja ahterisiirteen. Siis sellaisen, jolla voisi vaihtaa kaverin kanssa erinäisiä osia tai ainakin tasata hyvyyttä.

Vaan olisiko sitä silloinkaan tyytyväinen? Jotenkin uskallan epäillä. Me naiset, pyh!