Talouden kieli kuluttaa rahaa

Sosiaalityö ja sosiaalipolitiikka ylipäätään sinnittelevät kahden maailman välissä. Samaan nippuun voi laskea myös työttömien aktivoinnin. Yhtäällä on ihmisten alati monimutkaistuva elämäntilanne, jonka ratkomista ei helpota entisten elämänhallinnan kehysten murtuminen. Toisin sanoen suku, kylä ja naapurusto eivät enää kanna turvaverkkona samoin kuin ennen, jos yksilön elämänhallinta työttömyyden, sairauden tai päihteidenkäytön vuoksi lipsuu.

Ihmisten elämä on ratkaisevasti muuttunut viime vuosikymmeninä. Enää ei voisi kuvitella, että ihmisiä siirreltäisiin siirtotyömaiden perässä ympäri Suomea parakeissa asuen kuten kolme-neljäkymmentä vuotta sitten.

Nyt parakeissa asuvat ulkomaalaiset kausityöntekijät.

TOISAALTA näitä korjaavia toimenpiteitä - kuten sosiaalityötä tai työttömien aktivointia - raamittavat talouden ehdot: niiden pitää olla kustannustehokkaita.

Se on selvää. Mutta selvää ei ole aina se, mikä on kustannustehokasta. Nyt sosiaalityöntekijät ja työttömien työllistämiskeinojen kanssa painiskelevat arvioivat kulujaan kunnissa hyvinkin pienissä palveluyksiköissä. Niissä mietitään päät savuten, miten tietystä yhdestä kuluyksiköstä saadaan norminmukainen hinta.

Tämäkin on järkeenkäypää, sillä ylihinta ei kannata maksaa eli tuhlailu nyt vaan on typerää.

SEN SIJAAN järkeenkäypää ei ole se, että usein kokonaisuuden hallinta häviää, kun talouden suoritteiden tarkkailu siirtyy lähes kokonaan mikrotasolle.

Esimerkiksi sosiaalityössä käytetään nyt runsaasti energiaa osoittamaan oman toiminnan kannattavuus. Työn vaikutuksen muuttaminen talouden kielelle yksinkertaisiksi luvuiksi vie ammattilaisten aikaa ja myös rahaa.

Toki pienistä puroista kasvaa suuria säästöjä, mutta pienistä säästöistä syntyy herkästi suuria ongelmia. Tästä on nykyisen laman aikana puhuttu kai kyllästymiseen asti: viime laman leikkausten vaikutuksia ei pidä unohtaa.

ELÄMÄNHALLINTANSA kanssa painiskelevan nuoren tai aikuisen tukeminen itsenäiseen elämään on epäilemättä aina kannattavaa, mutta se ilmenee aidosti vasta vuosien päästä. Nyt kannattavuus mitataan asiakaskäynteinä ja kellokallemaisina ajankäyttötilanteina. Sisältö - eli toiminnan todellinen vaikutus - jää sivuun.

Sosiaalityö samoin kuin työttömien aktivointi herättävät herkästi moraalissävyitteisiä kannanottoja. Työttömiä tai elämänhallintansa kanssa tasapainoilevia kehotetaan moraalipaniikissa olemaan oman onnensa seppiä ja nousemaan suostaan ilman yhteiskunnan apua. Tällöin unohtuu, että avun tarjoamatta jättäminen ei ole kokonaisuuden kannalta kustannustehokasta, vaikka lyhyellä tähtäimellä jokunen ropo säästyisikin.

Ennaltaehkäisevien ja korjaavien tekojen todellista kustannustehokkuutta voidaan arvioida mielekkäällä tavalla vasta, kun tarkasteluun otetaan kyseisten palveluiden yhteiskunnallinen vaikutus. Se merkitsee väestötason vaikutusten ja pitemmän historiallisen tason tarkastelua, ei vain pieniin yksityiskohtiin tuijottamista.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.