Tarjolla pelkkiä taviksia?

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on aikaa vielä lähes puolitoista vuotta, mutta kamppailu maailman vaikutusvaltaisimmasta virasta käy kuumana. Presidenttiehdokkuutta tavoittelevia republikaaneja on jo toista tusinaa, tuoreimpana maanantaina ilmoittautunut Wisconsinin kuvernööri Scott Walker.

Republikaanien aktiivisuuteen on ainakin pari selvää syytä. Yhdysvaltoja kaksi kautta johtanut demokraattien Barack Obama ei voi enää asettua ehdolle – eli istuvaa presidenttiä ei tarvitse haastaa, kun komento Valkoisessa talossa vaihtuu joka tapauksessa. Lisäksi republikaanien rivit ovat niin hajalla, että voi olla jopa vaikeaa edes puhua yhdestä puolueesta.

Puolue on siirtynyt yhä enemmän oikealle. Konservatiivinen teekutsuliike on jättänyt jälkensä, vaikka se nyt onkin hiljentynyt ja hiljennetty. Ehdokkaiden joukkoon mahtuu tiukkoja libertaareja kuten Kentuckyn senaattori Rand Paul ja perinteisiä miljardöörejä kuten Donald Trump, joka käynnisti kampanjansa tömäkällä linjauksella: ”Olen tosi rikas, ja sellaista ajattelua tämä maa tarvitsee.”

Republikaanien kärkinimi on Floridan entinen kuvernööri John Ellis ”Jeb” Bush, aiempien presidenttien George H. Bushin poika ja George W. Bushin pikkuveli. Vanhoillisen puolueväen edessä hän voi joutua oikeistolaistamaan linjauksiaan menestyäkseen esivaaleissa, mikä voi auttaa demokraatteja.

Demokraattien näkyvin hahmo on entinen ulkoministeri ja senaattori, presidentti Bill Clintonin puoliso Hillary Clinton, josta tulisi maansa ensimmäinen naispresidentti. Hänen demokraattiset haastajansa hakevat toistaiseksi lähinnä näkyvyyttä muissa vaaleissa presidentinvaalien yhteydessä.

Bush ja Clinton ovat ”presidenttisukua” ja lisäksi huomattavan varakkaita. Yhdysvalloissa on valtavat tuloerot, ja hallitsevaa eliittiä äänestäjistä erottava kuilu on syvä. Finanssikriisin jälkeen Yhdysvallat on elänyt taloustermein schumpeterilaista ”luovan tuhoutumisen prosessia”, jossa menetetyt työpaikat ovat korvautuneet huonommin palkatuilla ja uusi varallisuus on ohjautunut lähinnä rikkaimmille amerikkalaisille.

Vaalitaistelussa tämä näkyy ehdokkaiden tarpeena vähätellä vaurauttaan ja korostaa taustojaan jopa puhumalla ”työväenluokasta” myönteisessä merkityksessä.

Clintonin kampanjan keskiössä eivät ole vuodet vallan kammareissa vaan hänen oman, pikkulapsena hylätyn äitinsä kokemukset. Republikaaniehdokkaista Bobby Jindal korostaa intialaisia juuriaan, Marco Rubio taustaansa kolumbialaissiirtolaisten poikana ja Scott Walker kertoo keränneensä alennuskuponkeja ostoksiinsa. Jopa miljonääri Mike Huckabee sanoo syntyneensä ”sinihaalariseen eikä siniveriseen perheeseen”.

Bushin valttina on hänen meksikolainen vaimonsa sekä espanjan kielen taito. Latinoväestön osuus kasvaa Yhdysvalloissa valkoisia ja afroamerikkalaisia nopeammin, ja väestömuutokset niin sanotuissa vaa’ankieliosavaltioissa voivat olla vaalituloksen kannalta ratkaisevia.

Bush törmää kuitenkin puolueessaan Trumpin tölväisyjen kaltaisiin asenteisiin ja Clintonin tavoin myös äänestäjien kysymykseen, onko Yhdysvalloille ylipäätään hyväksi muuttua sukudynastiaksi.