Tarpeiden uusjakoa eli paluuta vanhoihin aikoihin

Keskisessä Euroopassa äimistellään ruokatavaroiden hintojen nousua. Nuo huolestuneet ovat sikäli hyvin ajoissa, ettei se hintojen nousu ole oikeastaan vielä ehtinyt päästä käyntiinkään. Sähkön ja polttoaineiden hintojen kohoaminen paitsi äimistyttää, myös ärsyttää laajalti. Tokihan nuo kaikki mainitut hinnat kohoavat täälläkin. Meikäläiset ovat ehkä keskimääräisiä keskisiä eurooppalaisia enemmän tottuneet tilanteeseen tai noihin nousuilmiöihin.

Meillä asioihin suhtaudutaan amerikkalaisemmin. Meillä varoitellaan ja äimistellään velkaantumisesta, eli ollaanko jo liikaa vai ollaanko kohta. Velkaantumisen huippuosaajat eli USA:n kulutuskansakunta lie nyt siinä, mihin meidän joutumisestamme juuri on voimallisesti varoiteltu.

Velkaantumisen kasvu kun jossain kohdassa johtaa väkisinkin kulutuksen vähenemiseen. Kulutus kuitenkin on paitsi ammattiliittojohtajien, myös monien muiden mielestä aivan ensiksi tärkein tavoiteltava asia.

Sitä paitsi kulutus pyörittää tuotantoa. Hankalinta lienee nykymallisissa ns. hyvinvointiyhteiskunnissa se, ettei ahkerakaan kuluttaminen riitä.

Kulutuksen pitäisi aina kasvaa, mieluusti ripeästi.



RUOKAPUOLEN HINNOISTA ei meillä aikoihin ole pidetty mainittavaa mekkalaa. Taisi olla pian pari vuosikymmentä sitten viimeksi. Silloinhan suomalaisia ruuan hintoja väitettiin maailman kalleimmiksi. Ja kaikkein voimallisimmin äänessä olivat maailman taatusti kalleimmat ns. iltapäivälehdet. Toki ruoka maksoi, mutta hintavertailuun vaikutti lähinnä silloinen markan huikea yliarvostus. Ruokatavaroiden osuus suomalaisen keskivertokuluttajan menoista oli juuri samaan aikaan pudonnut alle 20:n prosentin, ravintolapalvelut mukaan lukien alle 25:n.

No, silloin piti huomio suunnata pois tietyn talousjärjestelmän luhistumisesta. Sen pelättiin johtavan perestroikaan meilläkin...



TAKAVUOSINA OLI tapana, että ruuan hinnan kohoamisista syytettiin viljelijöitä, ja heitä syytettiin jopa silloin kun ruuan hinta pysyi ennallaan. Energian hinnan kohoamisesta syytettiin suuria läntisiä öljy-yhtiöitä, tai niitä ja ahnaita arabeja yhdessä. Kun hinnat nyt nousevat, niin tuommoiset ennen opitut menettelytavat eivät ollenkaan onnistu. Hintatasoja nostaa voimakkaasti semmoinen yksinkertainen asia kuin ennen kovasti köyhien vaurastuminen. Nyt ollaan aivan todella siinä, mistä ennen teorian tasolla pähkäiltiin. Elikkä, mitä sitten, jos kiinalaiset ja intialaiset kuluttaisivat kuin me, tai vielä kamalammin, jos tekisivät kuin amerikkalaiset...

Aasiassa vaurastutaan. Kiinassa on vankka puolue ja sillä tukenaan vankka armeija. Siellä ei vaurastumisesta luovuta, eikä muuallakaan Aasiassa. Monella muulla suunnalla ajatellaan ja tehdään samoin.

Monenmoisen tavaran tuotanto ei tahdo enää riittää, joten hinnat nousevat.



JULKISESTI ESILLÄ olevien ja julkisuutta käyttelevien suomalaisten ei ole aikoihin tarvinnut tosissaan miettiä, mitkä ovat perustarpeita ja mitkä jotain lisukkeita. Monenmonet suomalaiset ovat koko ajan joutuneet tuohon punnintaan. He eivät kuitenkaan ole esillä, ainakaan vaikuttavissa yhteyksissä. Jos ja kun elintarpeiden ja polttoaineiden hinnat tosiaan jatkavat kipuamistaan, niin tarpeiden punninta tulee eteen monille siihen tyystin tottumattomille.

Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on yksinomaan hyväksi, jos opitaan uudelleen jako perustarpeisiin ja muihin. Kansantalouden numeroiden kannalta se näyttää aluksi hankalalta. Mutta vaihtoehtona on vielä paljon hankalampi asetelma joskus myöhemmin.



Kirjoittaja on korpilahtelainen kirjailija ja konsultti.