Tavallisten ihmisten talkoot kilpailukyvyn puolesta

Joitakin vuosia sitten valokuvaaja Miina Savolainen työryhmineen kuvasi teini-ikäisiä tyttöjä, jotka olivat viettäneet lapsuutensa lastenkodissa.

Valokuvien lajityyppi ei suinkaan ollut ankea realismi, vaan tytöt olivat saaneet kertoa kuvaajalle, millaisena he haluaisivat muiden näkevän itsensä. Näitä positiivisia mielikuvia oli työstetty pitkissä keskusteluissa kuvaajan kanssa ja yhteistyössä jokaiselle tytölle rakennettiin kuvausta varten sellainen fantasiahahmo ja -ympäristö kuin kuvattava itse halusi.

Tytöt olivat kuvissa uskomattoman kauniita, herkkiä ja sympaattisia ja kuitenkin jokaisesta kuvasta saattoi aistia kuvattavan sisimpiä ajatuksia.

Valokuvaaja Savolainen nimitti kuvia voimaannuttaviksi kuviksi. Tällä hän halusi korostaa valokuvien terapeuttista merkitystä tytöille.

Sitä kuvat varmasti tytöille olivatkin, ja myös kuvien katsoja voimaantui niiden äärellä. Ei ihme, että Savolainen työryhmineen palkittiin kuvistaan kai moneenkin kertaan.

VOIMAANTUMISESTA (empoverment) puhutaan myös Sitran tuoreessa Muutoksen Suomi -työryhmän raportissa.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluodon johtama ryhmä esittää instituutioiden muuttamista ihmisiä voimaannuttaviksi. Ajatus on yllättävä, etenkin kun se tulee esille Sitran raportissa, joiden sisältöä on totuttu pitämään talouspainotteisina ja joissa tämänkaltaisia pohdintoja ei juurikaan ole nähty.

Voimaantuminen on tällä hetkellä paljon käytetty käsite yhteiskuntatieteissä. Esimerkiksi sosiaalialalla käsitettä käytetään muun muassa terapeuttisessa merkityksessä. Tällöin yksilöä tuetaan omien voimavarojen löytämisessä ja käyttöönottamisessa.

Voimaantuminen voidaan nähdä myös kollektiivisena ulottuvuutena, jolloin kyse on esimerkiksi yhteisöjen valmiudesta lisätä yksilöiden vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista keskusteluun. Olennaista kollektiivisessa voimaannuttamisessa on demokratia eli keskusteluita voidaan käydä myös keskeneräisistä asioista.

NIINILUODON TYÖRYHMÄ näkee, että ihmisten voimaannuttaminen on yhteiskunnallisten instituutioiden tärkeimpiä tehtäviä.

Eli mitä ihmettä? Eivätkö ihmiset oikeasti olekaan instituutioita varten?

Työryhmä katsoo, vahva sosiaalinen pääoma ja ihmisiä voimaannuttavat instituutiot luovat perustan taloudelliselle menestykselle ja kilpailukyvylle. Suomalainen kilpailukyky olisi siten rakennettavissa ihmisten voimannuttamisen varaan. Instituutioiden kuten koulun, sosiaali- ja terveydenhuollon, hallinnon tai puolueiden tehtävä on voimaannuttaa ihmisiä, eikä päinvastoin.

Äkkisistään ajatus olisi helppo ampua alas toiveajatteluna ja hurskasteluna, mutta sellaiseen kyynisyyteen meillä ei ole varaa.

Parasta siis kuunnella työryhmän perusteluita: Suomen menestymisen haaste on yhdistää kilpailukyky tasa-arvoon. Sillaksi kilpailukyvyn ja tasa-arvon välille Niiniluodon ryhmä tarjoaa toista yhteiskuntatieteen peruskäsitettä eli sosiaalista pääomaa.

Sosiaalisen pääoman ansiosta kaikki ihmiset ja heidän voimavaransa saadaan liikkeelle, työryhmä painottaa. Jokaisen panosta siis tarvitaan.

TYÖRYHMÄ KÄÄNTÄÄ katseensa taiteilijoihin, maahanmuuttajiin, kulttuurin ammattilaisiin, eläkeläisiin ja kaikkiin niihin, joita ei ole ensimmäisenä totuttu pitämään Suomen kilpailukyvyn nostattajina ja menestyksen tuojina.

Kansalaisten pääoma tulee ottaa täysimääräisesti käyttöön, ryhmä painottaa.

Ajatuksessa on sulattelemista. Ettäkö tavalliset ihmiset olisivatkin rakentamassa tulevaisuuttamme. Eikö se olekaan teknologiateollisuuden, menestyvän viennin ja muun vastaavan harteilla?

MUTTA ON SIINÄ pointtinsa: tavallisten ihmisten, myös - tai etenkin - marginaalissa olevien, hyvinvointi ja sosiaalinen pääoma koituu enemmän tai vähemmän kaikkien hyväksi, mikä taas pitää Suomen pyörät pyörimässä. Työryhmän sanoin: Suomeen pitäisi rakentaa osaamiskeskusten sijaan elämänhallintakeskuksia. Eikä hallinnalla tarkoiteta tässä yhteydessä byrokraattisia hallintokoneistoja, vaan ihmisten kykyä pitää huolta omasta ja läheistensä elämästä.

Elämänhallinnasta oli kyse myös Miina Savolaisen lastenkotityttöjen valokuvissa. Niitä ei oltu otettu vain kuvaamisen ilosta, vaan niillä oli laajempi merkitys tytöille itselleen itsetunnon kohottajana ja myönteisten ajatusten herättäjinä. Myös katsojalle ne toimivat sosiaalisen pääoman ja ymmärryksen kartuttajana.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.