Tavoitteena oppilaiden kirikisa?

Lukioiden rankinglistaus on taas käyty läpi. Samaten on käyty läpi keskustelu listauksen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta. Listausta on syystäkin arvosteltu siitä, että se ei kerro miten suuren ponnistelun takana arvosanat ovat. Seitsemän keskiarvolla lukioon tulleesta oppilaasta eximian tai laudarturin ylioppilaaksi ponnistaminen vaatii enemmän työtä sekä oppilaalta että koululta verrattuna yhdeksikön keskiarvolla laudatureita kirjoittaneeseen.

Lukiolistaukset tuntuvat monen mielestä pahalta, koska Suomessa on perinteisesti korostettu koulutuksen tasa-arvoa. Listaukset johtavat koulujen keskinäiseen kilpailuun, eikä se hevin sovi suomalaiseen ajatteluun.

Hyviksi nimetyissä kouluissa oppilaat puolestaan kirittävät toisiaan: kukaan ei halua jäädä toista huonommaksi ja näin kirikilpailu on valmis. Monet pitävät tätä juuri oikeana suuntauksena, sillä näin ajatellaan hyvien oppilaiden saavan heille kuuluva oikeutettu asema ja parempi huomio, kun heikot oppilaat eivät ole jarruttamassa oppimista.

TÄMÄ on yksi näkökohta, kun koulutuksen tavoitteena on erojen tuottaminen. Yhteiskunnallista eriarvoistumista ei enää kavahdeta, vaan sitä voidaan pitää jopa tavoiteltavana asiana. Tästähän Björn Wahlroos vastikään puhui Financial Timesissa todetessaan, että "emme enää voi sietää köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista".

Koulutuksen vaikutus nähdään eroja tuottaessaan relatiivisena eli suhteellisena, jossa sen ei oletetakaan tuottavan kaikille hyötyä saman verran. On siis oltava huonoja, jotta hyvät voisivat loistaa. Koulutuksen tavoitteena ei ole yhteisen hyvän tuottaminen, vaan kilpailun mahdollistaminen. Periaatteena on tuottaa voittajia ja "luusereita".

Koulutuksen vaikutus voidaan nähdä myös muuten kuin erojen tekemisenä. Suomessa perinteisin lähtökohta on ollut laaja-alaisen ja tasa-arvoisen koulutuksen mahdollistaminen. Koulutuksella on tällöin suora vaikutus yksilöön: mitä enemmän koulutusta sen parempi yksilölle ja yhteiskunnalle. Tavoitteena on mahdollisimman monen saattaminen opintielle ja sosiaalinen kohoaminen.

Muun muassa lukiolistaukset kertovat, että tämä periaate on jäämässä taakse ja olemme siirtyneet erojen tuottamisen näkökulmaan.

MUTTA ei tässä vielä kaikki. Koulutuksen merkitystä voi tarkastella myös muuten kuin nollasummapelinä, jossa yksilöt joko kilpailevat keskenään tai kukin sinnittelee itsensä kanssa kohotakseen ylempään sosiaaliluokkaan.

Koulutuksen vaikutuksen voi nähdä myös kumulatiivisena eli kasautuvana. Uuden oppiminen hyödyttää tällöin paitsi yksilöä myös hänen ympäristöään: minun tietoni lisää myös sinun tietojasi ja päinvastoin, jolloin asetelma tuottaa yhteistä hyvää. Vaikka yksilön ympäristö erilaisine ryhmineen ovat avainasemassa, ei kyse ole kilpailusta.

Tämä homma ei toimi, mikäli yhteiskunnallinen eriarvoisuus asetetaan tavoitteeksi.

Lukiolistausten sijaan paukkuja kannattaisi pistää siihen, miten koulutuksen kumulatiiviset vaikutukset saisivat jalansijaa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.