Tee, nuori, työtä, jolla on tarkoitus

Harvoin jaksan hymyillä koko viikon yhden uutisen ansiosta. Tällä viikolla kävi niin, enkä edes viittaa Anna Abreuhun, joka myönsi vihdoinkin seurustelevansa Panu Larnoksen kanssa. Minua ilahdutti puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.), joka puhui sotaveteraanien vuosijuhlassa Lahdessa. Häkämiehen mukaan varusmiehet ovat niin surkeassa kunnossa, että tilanne uhkaa yleistä asevelvollisuutta.

Kerrankin ministeri kiinnittää huomiota olennaiseen. Nuoret, teillä on elämänne tilaisuus. Syökää enemmän ja liikkukaa vähemmän. Voimme viimein päästä asevelvollisuudesta eroon.

Jos uskomme mielipidekyselyitä, armeijan muuttaminen vapaaehtoiseksi ei juuri vaikuttaisi Suomen puolustuskykyyn. Puolustusvoimat syytää säännöllisesti tutkimuksia, joiden mukaan maanpuolustushenki on aina hirvittävän korkealla.

Samaa selvitti Sunnuntaisuomalainen viime vuoden lopussa: yli seitsemän kymmenestä menisi armeijaan, vaikka se olisi vapaaehtoista.

Nyt kunnon reserviläiset tietysti pohtivat, kuka sivarihomo täällä kirjoittaa. Tässä piilee ongelman ydin. Oikeiden perusteiden loputtua asepalvelusta aletaan aina markkinoida miesten kouluna, josta lintsanneita pidetään jotenkin yhteiskuntakelvottomina.

Esimerkiksi 76-vuotias pappani ei ole koskaan sanonut sitä suoraan, mutta uskon hänen pettyneen, kun luistelin armeijasta puolella vuodella ja jätin reserviupseerikouluun tyrkyttäytymisen innokkaammille. Enkä edes halua tietää, mitä hän ajattelee pikkuveljestäni, joka aikoo unohtaa palveluksen kokonaan.

Asevelvollisuus on sukupolvien välinen koston kierre. Kaikkien nuorten miesten nyt vain täytyy uhrata aikaansa tappamisen opetteluun, koska niin on tehty aiemminkin.

Samaan aikaan naiset keräävät opintopisteitä tai työkokemusta. Siinä meille tasa-arvoa.

Myönnetään, aika armeijassa ei ollut pelkästään haitarista. Tosin en keksi suurempaa tyhmyyttä kuin se, että puolen vuoden koulutuksen jälkeen 19-vuotiaat alikersantit ja kokelaat saavat ehdottoman käskyvallan ikätovereihinsa. Silloin näkee, kuinka nopeasti valta voi nousta päähän.

Lopullisesti turhauduin yleiseen asevelvollisuuteen vasta kotiutumiseni jälkeen. Kävin sotilasläänin esikunnassa kysymässä sodan ajan tehtävääni. Yritin varmistaa, että pääsen varmasti luolaan piiloon, jos joku alkaa ampua. Selvisi, ettei minua ole sijoitettu minnekään.

Käsittääkseni se tarkoittaa, että kuuntelin puoli vuotta alikersanttien huutoa, mutta Puolustusvoimat ei keksi minulle lainkaan käyttöä. Sama koskee monia muitakin. Sodan ajan joukkojen vahvuus on vain 350 000 henkilöä, ja amiraali Juhani Kaskealan mukaan määrää lasketaan vielä sadallatuhannella.

Emmekö siis voisi sopia, että asepalveluksen suorittaisivat vain vapaaehtoiset, ne yli seitsemän kymmenestä? Me muut voisimme säästää yhteiskunnan rahoja ja käyttää aikamme työhön, jolla on oikeasti tarkoitus.

Puoli vuotta tai kokonainen vuosi on turhan kova hinta siitä, että voi humalassa läpsiä kavereita olalle ja muistella, miten kerran valvottiin metsäleirillä kaksi viikkoa putkeen. Ja silloin reppukin painoi vähintään sata kiloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.