Tehoton lehmä

Olen loukkaantunut lehmän puolesta. Se on sentään maailman rauhoittavin olento.

Kasvatettakoon vain sen soluista 250 000 euron punajuurella värjätty koeputkipihvi, mutta älköön sanottako alkion äitiä tehottomaksi.

Hollantilaisen tutkimusryhmän johtaja taisi sanoa lehmää peräti erittäin tehottomaksi, koska se joutuu syömään 100 grammaa kasviproteiinia tuottaakseen 15 grammaa syötävää eläinproteiinia.

Pihvi-innovaatio on kehitetty Maastrichtin yliopistossa. Maastrichtissa on synnytetty muutakin mullistavaa, esimerkiksi sopimus Euroopan unionista.

En innostu.

Koeputkipihvi saattaa olla yhdestä näkökulmasta hyvinkin ekologinen, mutta ei sitä joka olohuoneen nurkassa valmisteta.

Mitä maksaa teknologia, massiivisen tuotantolaitoksen perustaminen, kuljetuskustannukset hiilijalanjälkenä ja rahana…

Ei se ole ykslehmästen touhua, niin kuin eivät eduskuntavaalitkaan Mikko Pesälän mukaan.

Lehmän hermoilla on kuitenkin selvitty monesta tiukasta paikasta, ja yksi lehmä on pitänyt Suomenkin korpimökkien pesueet hengissä. Mutta kuka niitä marginaaleja laskee.

Suomi sukeltaa mutta bileet jatkuvat. Baarissa on piikki auki ja ruumassa tappi. Selvittäkööt herrat sotkunsa, pienellä ihmisellä on isompiakin huolia.

Helsingin Sanomien uutispäällikkö Samuli Leivonniemi on ihan tiloissa, kun joutuu Helsingin junassa nettikatveeseen jo Linnunlaulun kohdalla, ja yhteys aukeaa vasta Pasilassa.

Hänen mielestään on ymmärrettävää, että jokaiseen (ykslehmäseen) syrjäkylän kolkkaan huippunopea internet ei yllä, mutta ”meitä Linnunlaulun nettikatveesta kärsiviä junamatkustajia on niin monta, että toimivan verkon pitäisi olla itsestäänselvyys.”

Tämä yksi monien puolesta on laskenut, että joka päivä 50 000 ihmistä kiroaa kolmen minuutin tähden Linnunlaulun kohdalla.

Suosittelen linnunlaulua luomuna. Ja yksikin lehmä rauhoittaa, jos hermo kovin reistaa.

Mutta kun paavin twitteriä seuraamalla voi vähentää aikaansa kiirastulessa!

Olo on kuin Tuntemattoman sotilaan Hietasella, että ”mihin täst sit ollenkka lähretä?”

Ei ”vissi helvetti ast”, mutta ei meitä pikavippi enää pelasta. Ei minkään värinen hallitus, oppositio eikä hölmöläisten peitto, jos me emme ala ja niin, että kaikkiin sattuu.

Kenoselkäisellä itsekkyydellä on menty. Tarvitsemme toisiamme, yritykset työntekijöitä ja työntekijät solidaarisuutta.

Ei Suomi pelkillä johtajilla pyöri, eikä kaikista voi tulla yrittäjiä.

Mutta kuka istuu housuillaan tuleen, jos siitä ei saa kuin kärventyneet perskarvat. Kuka panee itsensä likoon ilman arvostusta, jos mitätöintiä saa mitään tekemättäkin.

Varmimmin se tehoton lehmä, jollaiseksi moni keski-ikäinen nainen itsensä johtajan silmistä lukee. Mutta johon tämä siitä huolimatta voi aina luottaa ja tukeutua.

Eivät jupit ole mihinkään kadonneet. Täällä ne päsmäröivät virtuaalivehkeineen ihannoimassa nuoruutta ja nopeutta.

Rekrytointifirmoissa ostavat töihin niitä, jotka osaavat parhaiten myydä itsensä, ovat nousukiidossa tullessaan ja lopulta suistuvat vesiliirtoon. Perinteisempi porukka siivoaa jäljet niin kuin seinäkukkaset koulun hipoissa.

Asialliset hommat on tehtävä ennen helvettiä. Velaksi ei voi elää. Muutos ei synny käskyttämällä eikä pelottelemalla. Arvoa antamalla ja sitouttamalla kyllä. Ei tämä kansa vielä ihan aivotonta ole.

Osa järjestä on tosin jo säästetty hengiltä, ja samaan aikaan kasvaa digitaalisen dementian riski.

Puhelinnumerot ovat kännykän muistissa, kaikki muu katsotaan piip netistä. Jos ei olla katveessa.

Tutkimusten mukaan valmiiden vastausten tarjonta alentaa tarvetta ajatella ja älylliset ja sosiaaliset toiminnat alkavat heiketä.

Mitä me sitten teemme, kun korvien välissä olevan kannettavan kovalevy tyhjenee. Soitetaan Helpsonille, vai?

Opetellaan mieluummin ihan vanhanaikaisesti lukemaan (myös kaunokirjallisuutta) kirjoittamaan (myös käsin) ja laskemaan (ilman laskinta).

Reistataan aivoja Konsta Pylkkäsen tapaan. Saattaa löytyä kusiaisellekin tarkoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.