Tekemistä vaille valmis menestyssarja

Teemalla jatkui äskettäin sarja Aika on meidän, joka usein kutsutaan Ruotsin Downton Abbeyksi. Tästä tulikin mieleen, millainen sarja olisi Suomen Downton Abbey. Oletetaan, että tietotaito ja budjetti eivät olisi ongelmia. Mihin aikaan sarja sijoittuisi ja mistä se kertoisi?

Epookkidraaman tapahtumien pitäisi sijoittua 1900-luvulle, myöhäisintään 1950-luvulle. Miljöön pitää olla näyttävä ja ihmisten hyväosaisia sekä edustavan vanhaa rahaa. Sotavuodet pitää hylätä, sillä silloin sarja kertoisi lähinnä sodasta. Sellainen sarja voisi olla hyvä, vaan ei Suomen Downton Abbey.

Ensimmäisenä tulee mieleen suomenruotsalaiset piirit tai Ahvenanmaa. Siellä on rahaa ja perinteitä sekä komeita kulisseja. Haluan kuitenkin hittisarjan, ja ruotsin kieli karkottaisi suuren yleisön.

Tarvitsemme hyvän bisneksen ja perheyrityksen. Urakkaa helpottaa se, että kyse on fiktiosta. Tavaratalo, laivanvarustamo, tehtailijasuku; voisivat toimia mutta ovat kovin tuttuja.

Nyt keksin. Kustantamo, jonka liiketoimintaan kuuluu niin kirjoja kuin sanomalehtiäkin. Tapahtumat alkakoon Suomen itsenäistymispäivästä, 6.12.1917. Se on hyvä historiallinen käännekohta ja nollapiste.

Sukua ja bisnestä johtaa vanha patriarkka, joka etsii lapsistaan työlleen jatkajaa. Pojat ovat etusijalla, mutta pätevin ehdokas on tytär, joka joutuu taistelemaan unelmansa puolesta. Siinä meille sarjan päähenkilö. Pistäkää tuotantoon, ilmoitelkaa ensi-iltapäivästä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .