Tekopirteää käkätystä

Suomalaiset vanhemmat, etenkin äidit, kärsivät monenlaisista paineista. Yhteiskunnan, sukulaisten ja jopa ystävien odotukset vanhemmuutta kohtaan koetaan usein ahdistavina.

Jos ette usko, niin viettäkää hetki äideille suunnatuilla keskustelupalstoilla. Tätä kirjoittaessa niillä väiteltiin muun muassa siitä, voiko kaupasta ostaa halvinta vessapaperia, miksi joulun lelukuvastot eivät ole saapuneet ja millainen kakku pitää leipoa pari kuukautta vanhan lapsen nimipäiväksi.

Kysymyksiä, joista jokaiseen on yksi oikea vastaus: älä hössötä.

Vanhemmuuteen liittyvien paineiden takia Marja Hintikka Live vaikutti mainiolta idealta. Ohjelmaa mainostettiin vertaistukena ruuhkavuosia viettäville. Lisäksi vanhemmuuteen luvattiin suhtautua suorapuheisesti ja rennosti, kaunistelematta mutta syyllistämättä.

Olisi tietysti pitänyt arvata jo mainoslauseista, mitä tuleman pitää. Silloin kun suomalainen lupaa ottaa televisiossa rennosti, niin sitten ollaankin niin rentoja, että se ei jää keneltäkään huomaamatta. Huudetaan, nauretaan ja puhutaan yli-innokkaasti siitä, milloin on viimeksi ehditty paneskelemaan lastenhoidon lomassa.

Se on hyvä keskustelunaihe, ei siinä mitään. Mutta en liene ainoa, joka koki Marja Hintikka Liven seksikeskustelut vaivaannuttavana jäykistelynä. Vaikka keskustelun aikana naurettiinkin monta kertaa ääneen.

Rennon keskusteluohjelman ongelmana on, että sellaisen tekeminen on hemmetin vaikeaa. Etenkin, jos aiheet ovat inhimillisesti koskettavia. On helpottavaa, jos suomalaiset äidit pystyvät nauramaan täydellisyydentavoittelulleen, mutta samaan aikaan nauru on hyvä piilopaikka. Todelliset tunteet ja ajatukset on helppo kätkeä tekopirteän käkätyksen alle.

Marja Hintikka Live ei ole huono konsepti. Se on kunnianhimoinen yritys tärkeiden asioiden käsittelemiseksi, ja toimii verkossa ja radiossa varsin hyvin.

Mutta Marja Hintikka Live on huono tv-ohjelma. Se on levotonta poukkoilua, jossa ei olla syvällisiä eikä hauskoja. Kun vanhemmuus karnevalisoidaan, kadotetaan ote sen todellisesta olemuksesta. Jos haluaisin seurata kuluneiden ennakkoluulojen kierrätystä, olisin yhtä hyvin voinut pysyä keskustelupalstoilla.