Tekstiilitaide, taidemaailman erikoinen saumakohta

Design-museossa Helsingissä on esillä 27.9. saakka Tekstiilitaide nyt! -näyttely. Triennaalin yhteydessä järjestettiin paneeli, jossa keskusteltiin nykytekstiilitaiteen rajoista ja rajoituksista. Teemaan liittyvät ongelmat olivatkin todettavissa jo yleisöön vilkaisemalla: taidemaailman muita osapuolia tekstiilitaide ei näyttäisi suuremmin innoittavan.

Syy huomion vähäisyyteen on palautettavissa lajien historialliseen vastakkainasetteluun. Modernin ajan alussa kaunotaiteet erottautuivat käsityön yhteydestä. Taide ymmärrettiin uutta ja ainutkertaista luovana ilmaisun muotona. Käsityön taas nähtiin toistavan traditionaalisia tekotapoja. Taitava käsityöläinen saattoi hieman uudistuakin, mutta taiteilijaneron luovuuteen hän ei millään yltänyt.

Vastakohtaparit vaikuttavat edelleen jonkinlaisena historiallisen alitajunnan säilyttämänä arvokriteerinä, jonka mukaisesti tekstiilitaide liitetään jääräpäisesti yksin käsityön perinteeseen. Tekstiilitaide nyt! -näyttelyssä käsitys paljastuu päähänpinttymäksi. Tekstiilitaide on nimittäin mitä suurenmoisimmassa määrin nykytaidetta. Ilmiselvästi lajin erityinen taiteellinen vaikutus saa myös energiansa taiteen ja käsityön taitavasta ja luovasta yhteen solmimisesta.

Juuri näihin saumakohtiin pitäisi reagoida ja viimeistään silloin, kun taito palvelee hersyvästi käsitteellistä ajattelua. Nykytekstiilitaiteessa käytetään paljon kierrätysmateriaaleja. Siksi vaikkapa elektroniikan komponentit voivat taideteoksessa vertautua käsityönä tehtyihin pitsikuvioihin.

Tekstiilitaide on enimmäkseen naisten tekemää taidetta. Paneelissa ihmeteltiinkin, miksi feminismi ja naistutkimus eivät ole löytäneet tekstiilitaidetta kriittiseksi voimakseen. Muutamat esiin nousseet tekstiilimateriaaleja ja -tekniikoita käyttävät taiteilijatkin kun paljastuvat lähitarkastelussa perinteisen taidekoulutuksen kasvateiksi. Tekstiilitaiteilijan koulutuksen saaneet ovat sen sijaan jääneet ilman ansaitsemaansa huomiota. Ei siis ole ihme, että vastikään pohjoismaisen tekstiilitaiteen palkinnon saanut Silja Puranen totesi paneelissa kutsuvansa itseään kuva- ja tekstiilitaiteilijaksi.

Olen ajatellut tähän asti, että taidemaailma on niin dynaaminen ja ahne kaikille uusille ilmiöille taiteessa, ettei mikään hyvä jää siltä huomaamatta. Tekstiilitaiteen kohdalla käsitys tyssää. Ei siis ihme, että paneelissa teeman käsittely kohdistuikin pääasiassa taideinstituution tekstiilitaiteeseen asettamille rajoille ja rajoituksille.

Tekstiilitaiteilijoiden omat tohtorin tutkinnot ovat sitä vastoin tuomassa tärkeää historiallista ja teoreettista tietoa kukoistusvaiheessa olevasta taiteen lajista. Ehkäpä jatkossa onkin jo valmiutta edetä institutionaalisen pohdinnan sijasta käsittelemään tekstiilitaiteen sisäisiä rajoja ja rajoituksia.

Keski-Suomessa on poikkeuksellinen mahdollisuus tekstiilitaiteen seurantaan. Taideyleisön pitää olla vain valmis liikahtamaan noin sata metriä taidemuseolta Suomen käsityön museon suuntaan. Usein jo museon ikkunagalleriasta voi tarkastella suomalaisen tekstiilitaiteen spesialiteetteja kuten vastikään esillä olleen Nithikul Nimkulratin paperinarusta solmittuja teoksia. Hän on myös mukana triennaalissa.

Kirjoittaja on kuvataiteilija ja kriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.