Tiedetyön tekijyysloukkaukset ovat vallankäyttöä

Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK pohti hiljakkoin seminaarissaan (25.11.) tieteellisen julkaisun tekijyyttä (authorship). Alkuperäisjulkaisun tekijyys on oleellisin akateemisen meritoitumisen näyttö ja tutkimusvarojen myönnön ydinperuste. Tekijyyden normit tutkijayhteisöissä vaihtelevat, ja eettisten käytäntöjen loukkauksia ja epämääräisyyksiä tekijyydessä on lukuisia.

Kokemukseni, ei välttämättä omakohtaiset, perustuvat yli 40 vuoden jaksoon töistä yli kymmenessä kotimaisessa ja ulkomaisessa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa ympäristö- ja biotieteiden aloilla.

Tiedejulkaisun tekijyydessä on epämoraalisia käytäntöjä, kuin maan tapana vaalirahoituksissa. Ikäväksi asian tekee, ettei tiedeyhteisö itsekään oikein halua soppaa hämmentää, sillä kun tarkkaan katsotaan, liian monella tutkijalla olisi paikka miettiä, pitäisikö minun edes kuulua tietyn julkaisun tekijöiden luetteloon. Tai onko minut aiheetta syrjäytetty? Psykopatologiset mitat saanut kaikesta kilpailuko oikeuttaa venyttämään hyvän huonoksi? Jotta et tuhoudu rahanhaussa tieteellisen pätevyyden puuttuessa tai romahtaessa.

Yhteisten tulosten julkaiseminen omaina, työn anastaminen, on yksi tutkimusvilpin muoto. Tutkimustyössä ei ole paljon mieltä, jos lopputulos anastetaan eli luova saavutus ei tule esimerkiksi nuoren tutkijan nimiin. Tekijyyden loukkaus ilmentää tehdyn työn vähättelyä.

Yhtä lailla kuin on oikein saada ansaitsemansa tekijyys, on oikein, ettei tiedejulkaisussa ole nimiä, jotka eivät siihen kuulu. Siis haamukirjoittajiksi kutsuttuja.

Päävastuinen nuori kirjoittaja, usein hän jonka tehtävänä voi olla laatia ensimmäinen versio julkaisusta, on ehkä kokematon arvioimaan sitä, kuka kuuluu mukaan. Tekijöiksi ei tule laittaa kavereita tai ystäviä, vaikka he tukisivat ns. vaikeina aikoina.

Myöskään jotakuta ulkopuolista arvioitsijaa, ulkomaista tähtitutkijaa, lausunnonantajaa tai tutkimushallintoihmistä ei pidä laittaa tekijäksi etsiäkseen mielisuosiota tai harrastaakseen mielistelyä. Kerran riittämättömin perustein luvattu tekijyys aiheuttaa pitkäaikaista epäsopua, minkä vuoksi moni jättää asian sikseen. Esimiesasemaa käytetään epämoraalisesti silloin, kun edellytetään oma nimi tekijäksi lähes jokaiseen julkaisuun, ikäänkuin laitoksen tai vastaavan puhemiehenä.

Ongelmallista on, jos haamutekijyys käy aidosta ansioiden punninnassa. Yllättävän harva kieltäytyy haamutekijyydestä, antaahan se ulospäin kuvan menestyvästä asianosaajasta, jopa tutkijasta.

On moraalisesti oikein opetella vetämään nimi pois julkaisusta, kun oma osuus on vähäinen eli ei ole ns. merkittävä.

Tekijyyttä on myös tapana vaihtaa rahaan: ”Saat banaanikärpäset ilmaiseksi, kun laitat nimeni paperiin. Muuten joudumme tuhoamaan ylimääräiset eläimet.” Tai kaupallinen analyysitulos rutiinimittausjonon jatkona ilman perään lähetettyä laskua – vaikkapa vain parisataa euroa – voi tuoda tekijyyden tunnin työn tuloksena. Näissä tapauksissa oikea paikka on julkaisun kiitokset-osassa.

Ylipäätään paras tapa on keskustella tekijyydestä, tai pelkästään siihen liittyvistä mahdollisesti nousevista ongelmista, etukäteen esimerkiksi tutkimusryhmässä. Mieluimmin jo työn suunnittelussa.

Lähtökohtaisesti yhteisjulkaisuissa kaikki tekijät vastaavat myös kokonaisuudesta, ei vain omasta siivusta. Ikävää inhimillisyyttä silti on, että näin tehden asia voidaan tulkita kuin tekijyys olisi jo hankittu, kun taas odotus on, että kaikkien tulee olla ahkerana alusta loppuun, ensimmäisen kirjoittajan kaikkein suurimmassa roolissa.

Lopulliseen tiedejulkaisuun ei kuulu tekijäksi uskoteltuja aikojia. Kuitenkin ryhmätyö on useimmilla aloilla välttämätöntä.

Ristiriitatilanteessa vähätelty tutkija voisi periaatteessa tuoda asian, esimerkiksi tulosten anastamisen, tiedejulkaisun toimittajan tietoon. Kustantajien eettiset ohjeet ovatkin yleistyneet viime vuosina.

Silti tiedelehden päätoimittajat eivät mielellään erimielisyystapauksiin sotkeudu, koska kohtuullisella lisätyölläkään ei voi päästä tutkimusryhmän tai vastaavan yksikön työdynamiikan sisälle arvioimaan todella tapahtunutta. Lehden kannalta on tärkeintä, että työtä luetaan ja siihen viitataan myöhemmin paljon.

Tutkimusetiikan saralla halutaan näyttäytyä puhtoisina. Yllättävä asia on, että työyhteisöt eivät halua antaa oikeutta, vaikka tutkimuseettinen loukkaus todetaan tapahtuneeksi, koska asia tuo ikävää julkisuutta.

Usein prosessia käydään vain näennäisesti, sillä kun näin tehdään, ulkopuolisille välittyy vakava suhtautuminen asiaan.

Mediatutkimuksen edustajalle mainetta puhdistava vatvominen julkisuuden kautta on ammattitaitoa. Epämoraalista se on, jos harjoittajana on hallinon toimiva johto. Eettinen toimikunta, johdon nimittämä puhtoisuuden vartija, ei tällöin meriittinsä menettäjää paljoa auta.

Tekijyyden moraali on periaatteessa selkeä: älä liioittele omia, äläkä vähättele muiden ansioita. Ja sen vaikeus.

emeritusprofessori

Toivakka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.