Toisistamme välittäminen saa meidät loistamaan

Kolumni

Jo 17 vuoden ajan olen hypännyt joka arkiaamu pyörän selkään ja suunnannut kohti opinahjoa, oli se sitten peruskoulu tai yliopisto. Se on tuttu ja turvallinen arkirutiini sekä alku uudelle päivälle.

Vaikka joskus kampuksella polkeminen paukkupakkasessa ja lumen tuiskeessa vaatii sisua, sen jaksaa lähes aina. Perillä odottavat lounas, opiskelukavereiden luoma yhteenkuuluvuuden tunne ja ennen kaikkea mahdollisuus oppia uutta.

Jyväskylän yliopistossa on tehty tänä keväänä koronatilanteen myötä onnistunut digiloikka, ja opetus on saatu jatkumaan verkon välityksellä. Haasteitta tämä ei ole sujunut. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan toteuttamassa koronan vaikutuksia kartoittaneessa kyselyssä selvisi muun muassa, että opiskelijat kaipaisivat vinkki vitosia etäopiskelutaitoihin. Monet myös kokivat opintojen kuormittavuuden kasvaneen.

Olen tottunut opiskelemaan opettajan taululle kirjoittamien asioiden pohjalta laatimistani muistiinpanoista. Samalla kuitenkin pohdin, että etäopiskelu olisi varmaan tuntunut seiskaluokalla lottovoitolta. Silloin voimavarojani koeteltiin, koska olin koulukiusaajien kohteena. Olisi ollut helpotus, jos olisin voinut laittaa kaikki paukut itse oppimiseen turvallisessa ympäristössä.

Osalla voi mennä päivärytmi sekaisin, kun ei pääse yliopistolle opiskelemaan. Jotkut puolestaan saattavat joutua laittamaan kirjat syrjään, kun on lapsen kotikoulu hoidettavana. Kuitenkin monille etäopiskelu voikin olla paikka, jossa pääsee loistamaan. Esimerkiksi ryhmässä ahdistuville, yliherkkyyttä sairastaville tai itsenäistä opiskelua suosiville etäopiskelu saattaa parantaa oppimista ja helpottaa elämää. Tämä sama pätee toki työelämäänkin.

Välillä pohdin mitkä ovat koronan vaikutukset opiskeluun pidemmällä aikavälillä. Lisääntyykö akateeminen vapaus tai yleistyykö toiselta paikkakunnalta työskentely ja ettei jokaisella työntekijällä ole omaa pöydänkulmaa?

Haastankin korkeakoulut ja työpaikat pitämään uudet työskentelytavat vanhojen rinnalla. Nyt, kun etäopiskeluun ja -työskentelyyn on kehitetty hyvät ja toimivat toimintaympäristöt, tehtyä kehitystyötä ei kannata kaataa pesuvesien mukana pois.

Kun palaamme kampukselle ja arkirutiineihin, haluan pitää myös toisesta poikkeuskevään tuomasta tavasta kiinni. Kysyn itse useammin kavereilta miten menee. Kun joku kysyy minulta miten menee, en anna vastauksena tekemättömien tehtävien määrää vaan pysähdyn pohtimaan, miten oikeasti menee. Näiden kohtaamisien arvostus on kasvanut huomattavasti.

Lisäksi huomaa, miten paljon hyvää siitä kavereiden näkemisestä saa itselle. Saa tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa huolia, rentoutua yhteisen tekemisen parissa ja tukea toisia. Jatkossa toivon tämän jatkuvan vielä poikkeusajan jälkeenkin niin opiskeluissa kuin työelämässä. Sillä kuten monipuoliset työskentelytavat, myös toisistamme välittäminen ja aito elämän jakaminen saavat ihmiset loistamaan.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.