Tossun alla vai taivasalla?

Media on lähiaikoina kohissut parisuhteeseen alistetuista miehistä, jotka joutuvat tossun alle heti, kun lapset ovat syntyneet. Lapset ovat kuulemma naisen ase suhteessa mieheen.

Voin tunnustaa, että tällainen ei ollut tullut mieleenikään ennen Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen ulostuloa Helsingin Sanomissa (13.1.) ja Ylellä (16.1.). En kuitenkaan epäile Vaarasen sanoja. Kun lisäksi perussuomalaisten Milko Aikiokin puhui yhteiskunnan miesvihasta Uuden Suomen kolumnissaan, pakkohan se on uskoa.

Uskomisen kanssa teki tiukkaa, koska olen ystävättärieni (ne miesten pahin uhka) kanssa usein puhunut, miten onnellisia olemme. Olemme kaikki noin nelikymppisiä, pitkään jatkuneessa parisuhteessa ja tyytyväisiä. Kolmella meistä on myös lapsia, noita vallan välikappaleita.

Olen ajatellut, että miehenikin on tyytyväinen, mutta luettuani artikkelit, jouduin miettimään, josko hän sittenkin näyttelee tosi hyvin ja syvällä sisimmässään kokee olevansa hyvin onneton.

Pyysinkin mieheltäni heti anteeksi sitä, että olen häntä varmasti alistanut. Hän kiitteli ja pyysi jatkamaan samaa rataa.

Vaarasen kokemuksen mukaan miehen tehtävänä on usein ottaa vastaan käskyjä ilman kiitoksia. Ja että miehet saattavat kokea, että koirakin on heitä tärkeämpi.

Tajusin heti, olen käskenyt miestäni toistuvasti laittamaan lattialistat taloomme, jonka remontista on nyt reilut 5 vuotta. ”Ei tarvitse joka vuosi muistuttaa”, hän sanoo aina. Olen unohtanut sanoa kiitos.

Kohinan keskellä joutuu väistämättä miettimään, millä perusteella miehet ovat puolisonsa valinneet? Tai naiset? Kai kumpikin valitsevat, kun yhteen päätetään liittyä? Jatkavatko he kotoa opittuja tapojaan vai mistä on kyse?

Olen valinnut mieheni ihmissuhteiden tavaratalosta, internetistä. Tilasin itseäni fiksumman, urheilullisen ja mukavan miehen. Sain itseäni fiksumman ja mukavan, ja kyllä hän joskus lenkkeileekin.

Hän puolestaan kestää muun muassa sen, että nauran kovaäänisesti omille jutuilleni, olen lihavuuteen taipuvainen ja minulla on usein ilmavaivoja, joita on vaikea piilotella.

Meille tuli viime viikolla yhteistä alistustaipaletta aviossa tinahääpäivän eli kymmenen vuoden verran.

Ei se silkkaa ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta eipä juuri muutakaan. Harva ongelma on kuitenkaan johtunut miehestäni, enempi sitä joutuu peiliin katsomaan, vaikka näky on kuinka ällöttänyt.

Juhlimme merkkipaalua onnellisesti jyväskyläläisessä hotellissa, johon oli saapunut vieraaksi myös joukkio messuvieraita, lähes kaikki miehiä. Ihan mukavia varmasti kaikki, mutta suurin osa naapuripöydässä istuvan sanoin ”väkijuomia” aamusta asti nauttineita.

Väistämättä tulin parisuhdekeskustelut tuoreena mielessä ajatelleeksi, että siinä ovat miehet juhlimassa vapauttaan vaimon lieasta ja upottamassa tuskaansa alkoholiin. Vapauttipa yksi miekkonen itseään ihan mahasta saakka keskellä ruokaravintolaa.

Liekö kyseessä kannanotto koko keskustelulle vai ilmentymä todelliselle miespahoinvoinnille?

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.