Totta ainakin toistaiseksi

Tutkijat joutuvat usein mahdottomien tilanteiden eteen. Tieteentekijöiltä saatetaan tivata vastauksia esimerkiksi siihen, millaista säätä on puolen vuoden kuluttua odotettavissa, mistä tunnistaa potentiaalisen kouluampujan tai milloin Euroopan talous nousee jaloilleen. Tai jotain muuta yhtä yksinkertaista ja ”helppoa”.

Usein tiedon tivaajana on toimittaja. Suuri yleisö nimittäin arvostaa tiedettä: seitsemän kymmenestä suomalaisesta on kiinnostunut tieteestä ja sen tuloksista, kertoo Tiedebarometri 2013. Tiedejuttuja luetaan ahkerasti. Tiede voi olla suurelle yleisölle myös mielenkiintoista ja vaihtelevaa viihdettä.

Suomalaisten vahva tiedemyönteisyys voi asettaa tutkijat kohtuuttomien vaatimusten eteen: ihmiset odottavat tutkimustulosten olevan täsmällisen yksiselitteisiä. Ja juuri sellaisia juttuja toimittajat yrittävät väsätä, jotta tieto olisi lukijan nopeasti hotkaistavissa.

Tällöin tutkijoiden olisi pystyttävä antamaan selkeästi ”kyllä ja ei” -vastauksia tai kommentoimaan asiaa kuin asiaa ”totta vai vääristelyä” -jaottelulla.

Mutta ei se tiede niin toimi.

Tieteessä yksiselitteisiä vastauksia on hankala antaa, vaikka kysyntää olisi.

Tieteen yleistajuistamisen ongelmia pohdittiin äskettäin Jyväskylän yliopistossa Kielikampuksen järjestämässä Tieteestä totuudeksi -seminaarissa.

Jo seminaarin otsikko herätti vilkkaan keskustelun: edes tieteen totuudet eli tulokset eivät ole pysyviä. Seminaarin osallistujien mielestä osuvampaa olisikin puhua tieteestä, joka on totta toistaiseksi. Tiedon karttuessa totuudetkin muuttuvat.

Totuuksien sijaan tieteessä on kyse pikemminkin eri näkökulmista ja todennäköisyyksistä. Juuri tämä voi joidenkin mielestä enemmänkin lisätä epätietoisuutta kuin vähentää sitä.

Eri näkökulmien selostaminen voi kuulostaa toisaalta–toisaalta-pyörittelyltä, joista toimittajien on vaikea saada juttua – ja suuren yleisön kunnollista otetta.

Niinpä jos tutkijalla ei ole antaa yksiselitteisiä vastauksia, moititaan tutkijoita helposti norsunluutornien porukaksi tai muuten vain väärässä oleviksi.

Erityisesti ravintotiede ja ilmastonmuutos herättävät ihmisissä voimakkaita mielipiteitä. Onhan jokaisella syömisestä omakohtaista kokemusta ja ilmastonkysymysten asiantuntijuus monen mielestä kertyy ihan vain säitä seuraamalla.

Tällöin varmimpia puheena olevasta asiasta tuntuvat olevan kaikki muut kuin tieteentekijät itse.

Tutkijoista tieteen yleistajuistaminen voi tuntua vaikealta. Mutta kaikkein vaikeinta näyttää yhä olevan huoli siitä, mitä muut tutkijakollegat ajattelevat mediassa esiintyvästä tutkijasta.

Moni tutkija pelkää menettävänsä kollegoiden silmissä uskottavuutensa, jos hän kertoo tutkimusalastaan kansantajuisesti ja ymmärrettävästi. Siksi tutkija saattaa sortua puhumaan myös suurelle yleisölle monimutkaista tieteen kieltä yrittämättäkään suomentaa sanomaansa.

Mutta tosiasiassa tutkijan uskottavuus on loppujen lopuksi koetuksella vain silloin, jos hän ei kollegoidensa pelossa uskalla tuoda esiin tuloksiaan yleistajuisella kielellä.