Totuus ja tarinat, kummatkin yhtä tosia

Väitän, että lukemisesta pitävillä ihmisillä on hämärtynyt todellisuustaju. Tarusta tulee totta, ja lukumuistot ja -tunnelmat ovat usein voimakkaampia kuin elävässä elämässä. En muista paljoakaan, mitä ympärilläni tapahtui matkustaessani junalla Saksassa vuonna 2001. Sen sijaan muistan liikkuneeni Saksassa Mika Waltarin hahmon Mikael Karvajalankanssa. Samoihin aikoihin kun Martti Luther naulasi kirjassa teesinsä Wittenbergin tuomiokirkon oveen, juna pysähtyi Wittenbergin asemalle. Tunnelma ylitti kaikki aikakaudet, ja se oli minulle yhtä totta kuin se, että pankkikorttini oli edellisenä päivänä jostain syystä lakannut toimimasta.

Lapsena Ankkalinna oli itselleni läheisempi kuin kotikaupunkini Jyväskylä nykyään. Tunsin kaikki ankkalinnalaiset, tiesin, mitä kukin tekee, kuka on kenellekin sukua ja missä he asuvat. Se Sisun Simokin on poliisimestari, poikamies ja ilmeisesti aina töissä, koska en nähnyt hänen pukeutuvan muuhun kuin virkapukuun. Simo Sisu oli minulle totta, mutta en ole varma, onko Jyväskylän tinanappien päällikköä Markku Luomaa oikeasti olemassa. Hän kun ei tule alaisineen kotiini lähestulkoon joka tiistai.

Entisiin tyttöystäviin liittyy jos jonkinmoista lukumuistoa, jos kohta muutakin muistoa. Muinaisen teiniromanssin aikaan tuli tutuksi heilan Sinä & Minä -valikoima , jota lehteilin vaikka en ollut kohderyhmää: "10 vinkkiä ulkomaalaisen kundin kanssa seurusteluun" tai "Apua!! Meikkaanx mä liikaa!!". Yhden perässä vietin aikoja Kööpenhaminassa, jonka kaupunginkirjastossa oli puolenkymmentä hyllymetriä suomenkielistä kirjallisuutta. Kokoelma ei ollut mitenkään ajantasainen, pääasiassa unohduksiin painuneita aikalaisromaaneja ja kotimaisia klassikkoja, mikä osoittautui onnelliseksi asiaksi.

Tanskassa tutustuin Pentti Haanpään tuotantoon. Karu muisto seurustelusta, yhdeksällä miehellä kiertäneet, haisevat jalkineet. Hyvänä puolena mainittakoon, että kyseisen Yhdeksän miehen saappaiden jälkeen katselin kenkäkauppoja, - joita Tanskassa Herra paratkoon riitti - eri silmin. Miksi koko kaupunki tuntui lauantaisin haluavan ostaa Strøgetiltä (kävelykatu) uudet kengät, vaikka vanhoja käyttämällä pohjiin tarttuisi kokonainen pienoisromaani?

Tanskan tyttöystävän jälkeiselle tyttöystävälletilasin tietysti Annan, koska arvelin hänen pitävän lehdestä, minä hänestä ja lehdestä jne. Luin mielelläni Annaa: "Rasvoittuvan pintakuivan ihon parantaa nopeasti Mary Cohr Acti-Serum Surtifiant -seerumi." tai "Kuumat aallot: upeat viisikymppiset elävät elämänsä parasta aikaa." Tiks, miestajunta laajeni orvaskeden verran.

Mutta kaikkein ylevimmät kirjalliset muistoni olen kokenut siellä, missä ruumiintoiminnot ovat alhaisimmillaan. Olen nimittäin lukenut aika monta runokokoelmaa sillä isommalla, kuitupitoisella asialla: "Ruislinnun laulu korvissani / tähkäpäiden päällä täysi kuu". Se oli Eino Leinoa, ja totta kumpikin säe.

Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.